Hiekkaharjun koulussa ei epäillä olevan laajamittaista koronaepidemiaa.
Sen vuoksi koulussa ei olla tekemässä kaikkien oppilaiden laajaa massatestausta. Hiekkaharjun alakoulua käy noin 580 lasta.
Vantaan tartuntatauti- ja hygieniayksikkö seuraa koulun tilannetta aktiivisesti ja tiedottaa tarvittaessa tilanteen etenemisestä.
Koulun toiminta jatkuu normaalisti, koulun tiloissa ei ole erityistä tartuntariskiä.
Hiekkaharjun koulun oppilailla tai henkilökunnan jäsenillä on todettu yhteensä kahdeksan koronatartuntaa 6. tammikuuta päättyneen joululoman jälkeen.
Neljän tartunnan epäillään tapahtuneen koulun tiloissa.
Nämä tartunnat liittyvät yhdellä luokalla todettuun tartuntaryppääseen.
Kaksi muuta tartuntaa on todennäköisimmin tapahtunut muualla kuin koulun tiloissa.
Kahden tartunnan kohdalla tartunnanlähde on tuntematon.
Tartunnoista kolme todettiin seulonnan yhteydessä luokalla, jolla oli jo entuudestaan todettu kaksi tapausta.
Nämä kolme henkilöä olivat karanteenissa altistumisten vuoksi, eivätkä ole siten itse aiheuttaneet jatkoaltistumisia koulussa.
Tartuntojen vuoksi sata oppilasta tai henkilökunnan jäsentä on asetettu karanteeniin altistumisten vuoksi.
Karanteenit päättyvät 21.–25.1.
Tartunnoille altistuneet henkilöt on kartoitettu ja heidät on asetettu karanteeniin, kunnes heillä ei enää ole sairastumisriskiä.
Altistuneet ovat saaneet erillisen tiedotteen asiasta.
Vantaan tartuntatautiyksiköstä kerrotaan, että tällä hetkellä ei ole viitteitä siitä, että tartunnoissa olisi kyse uudesta virusmuunnoksesta.
Varmuuden vuoksi näytteitä on kuitenkin ohjattu tarkempaan tutkimukseen.