Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Rakennustyömaalla, jolla on yhteensä 109 työntekijää, on todettu 44 koronavirustartuntaa kahden viikon aikana.

– 45 on testattu negatiiviseksi. 20 ei ole vielä käynyt testissä tai heitä ei ole tavoitettu, kertoo Vantaan tartuntataudeista vastaava lääkäri Kirsi Valtonen maanantain tilanteen.

Valtonen sanoo, että työmaan tapaus on poikkeuksellinen. Rakennustyömailla ei ole Vantaalla ollut mitään vastaavaa aiemmin eikä tiedossa ole muita tartuntakeskittymiä tällä hetkellä.

Kyseisellä rakennustyömaalla on paljon työntekijöitä, jotka tulevat Baltian maista, joissa virustilanne on huonompi kuin Suomessa.

– Ulkomaalaiset eivät mitenkään korostu tartunnoissa, Valtonen toteaa.

44 koronavirustartunnan työmaalla tehtiin seulonta, kun siellä varmistui ensin kolme covid-19-tartuntaa. Kun tartuntamäärät lisääntyivät nopeasti, työmaalla 11.– 20. tammikuuta työskennelleet asetettiin karanteeniin.

Ulkomaalaiset eivät mitenkään korostu tartunnoissa.

Kirsi Valtonen

Karanteeni kestää 14 vuorokautta viimeisimmästä työpäivästä tai oleskelusta kyseisellä työmaalla.

Alustavien tutkimustulosten mukaan työmaalla ei ole levinnyt muuntovirus. Lopulliset sekvensointitulokset valmistuvat 1–2 viikon kuluttua.

Vantaan kaupunki on sopinut urakoitsijan kanssa, että julkisuuteen ei kerrota, millä työmaalla tartunnat todettiin. Valtonen on saanut kyselyitä ihmisiltä, jotka pelkäävät asioineensa tartunnan saaneiden kanssa samassa kaupassa ja haluaisivat tietää, missä päin Vantaata työmaa sijaitsee.

Heitä Valtonen kehottaa lataamaan kännykkäänsä Koronavilkun, joka kertoo jos on ollut tartunnan saaneen läheisyydessä. Valtonen sanoo, että tiedottamisessa on huomioitava myös yksityisyyden suoja.

Pääkaupunkiseudulla on kerrottu useammilla rakennustyömailla löytyneistä koronavirustapauksia viime aikoina.