Suomalaiset innostuivat koronavuonna retkeilemään: valtion suojelualueilla ja kansallispuistoissa oli ennätysmäärä kävijöitä. Asiasta tiedottaa Metsähallitus, joka vastaa näiden alueiden hoidosta.
Metsähallituksen retkeilykohteissa kirjattiin viime vuonna kaikkiaan 9,2 miljoonaa käyntiä, mikä oli 17 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019. Erityisesti suosiotaan kasvattivat kansallispuistot: käynnit lisääntyivät vuodessa lähes neljänneksellä (23 prosenttia) lähes 4 miljoonaan.
Pääkaupunkiseudulla suosiotaan kasvatti erityisesti Sipoonkorven kansallispuisto, jossa kävi 85 prosenttia enemmän väkeä kuin vuonna 2019. Yhteensä Sipoonkorvessa vieraili viime vuonna 200 000 ihmistä.
– Sipoonkorven käyntimäärien voimakkaaseen kasvuun ovat vaikuttaneet erikoistilanteen lisäksi myös sijainti sekä palvelujen kehittäminen, kuten pysäköintipaikat ja Kuusijärveltä kansallispuistoon vievä, Vantaan kaupungin rakentama uusi kevyenliikenteen silta, toteaa Metsähallituksen erikoissuunnittelija Carina Wennström tiedotteessa.
Myös Nuuksion kansallispuisto teki ennätyksen 367 000 kävijällä, missä oli kasvua 11 prosenttia. Metsähallituksen mukaan retkeilijät jakautuivat viime vuonna aiempaa laajemmin eri puolille Nuuksiota.
Muutkin pääkaupunkiseudun kohteet olivat suosittuja. Esimerkiksi Meikon luonnonsuojelualueella vieraili 71 prosenttia enemmän retkeilijöitä kuin vuotta aiemmin, yli 37 000.
Koronapandemia ei Metsähallituksen mukaan ole ainoa selitys suomalaisten ennätykselliselle retkeilyinnolle, vaan korona pikemminkin vahvisti jo alkaneita trendejä.
Metsähallituksen mukaan tällaisia trendejä ovat olleet jo aiemmin esimerkiksi ensikertalaisten retkeilijöiden ja luonnosta monin eri tavoin nauttivien asiakasryhmien kasvaminen. Luonnossa liikutaan yhä enemmän esimerkiksi maastopyörällä ja myös nuoret ovat löytäneet retkeilyn.
Metsähallitus on seurannut kävijätrendejä vuodesta 2001 lähtien.
Katso eri kohteiden kävijämäärät Metsähallituksen sivuilta.