Luuston terveys voi heikentyä kasvispainotteisen ruokavalion myötä, jos kalsiumin ja D-vitamiinin saanti jää liian alhaiseksi.
Helsingin yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että sekä luuston muodostuminen että hajoaminen lisääntyivät, kun osa ruokavalion eläinproteiinista korvattiin kasviproteiinilla. Tämä saattaa pitkään jatkuessaan olla haitallista luuston terveydelle.
Tutkimuksen tulokset ovat linjassa äskettäin laajasta Epic-Oxford -väestötutkimuksesta julkaistujen tulosten kanssa. Niissä kasvissyöjillä havaittiin 18 vuoden seurantajakson aikana suurempi luunmurtumien riski kuin sekasyöjillä.
Yliopiston tutkimuksessa 136 suomalaista aikuista noudatti 12 viikon ajan yhtä kolmesta tutkimusruokavaliosta. Niistä yksi vastasi keskimääräistä suomalaista ruokavaliota, jossa noin 70 prosenttia proteiineista saadaan eläinkunnan tuotteista, ja suurin osa kasviproteiinista on peräisin viljatuotteista.
Toisessa tutkimusruokavaliossa puolet proteiineista tuli kasvi- ja puolet eläinkunnan tuotteista, ja kolmannessa ruokavaliossa eläinproteiinin osuus oli 30 prosenttia ja kasviproteiinin 70 prosenttia.
Eläinproteiinin lähteitä, sekä punaista että vaaleaa lihaa ja maitotuotteita, korvattiin lisäämällä ruokavalioihin palkokasveja, pähkinöitä, siemeniä ja viljatuotteita.
Nestemäisiä maitovalmisteita korvattiin kasvijuomilla, joita ei ollut täydennetty kalsiumilla tai D-vitamiinilla.
Juuston määrä oli enemmän kasviproteiineja sisältävissä ruokavalioissa pienempi kuin eläinproteiinipainotteisessa ruokavaliossa. Kaikki ruokavaliot sisälsivät yhtä paljon kalaa ja kananmunia.
Tutkijoiden mukaan muutokset luuston aineenvaihdunnassa ja kalsiumin ja D-vitamiinin saannissa selittyvät todennäköisesti maitovalmisteiden käytön ja niistä saatavan kalsiumin ja D-vitamiinin määrän vähäisyydellä. Tutkittavat eivät saaneet käyttää vitamiini- ja kivennäisainevalmisteita tutkimusjakson aikana.
– Tulokset olisivat mahdollisesti toisenlaisia, mikäli nestemäisiä maitovalmisteita olisi korvattu D-vitamiinilla ja kalsiumilla täydennetyillä kasvijuomilla. Toisaalta keskimääräinen D-vitamiinin saanti oli suosituksia pienempi myös eläinproteiinipainotteisessa ryhmässä, toteaa tiedotteessa dosentti Suvi Itkonen maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan elintarvike- ja ravitsemustieteiden osastolta.
Luuston terveyden kannalta on tärkeää varmistaa riittävä kalsiumin ja D-vitamiinin saanti, kun siirrytään kasvispainotteisempaan ruokavalioon.
D-vitamiinin saantisuositus aikuisväestölle on kymmenen mikrogrammaa vuorokaudessa. Tämä määrä sisältää kokonaissaannin sekä ravinnosta että vitamiinilisistä.
Itkosen mukaan kasvipohjaisia juomia ja jogurtin kaltaisia valmisteita käytettäessä on oleellista valita kalsiumilla ja D-vitamiinilla täydennetty vaihtoehto.
– Jos ruokavaliossa ei ole päivittäisessä käytössä D-vitaminoituja margariineja, maitovalmisteita tai vitaminoituja kasvijuomia ja jos kalaa käytetään vähemmän kuin 2–3 kertaa viikossa, on tärkeää varmistaa riittävä D-vitamiinin saanti etenkin pimeänä vuodenaikana käyttämällä D-vitamiinivalmistetta, hän summaa.