Koronviruksen aiheuttaman tautitilanteen kiihtyminen näkyy myös jätevesissä – usein jopa etuajassa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) julkaisee koronavirusepidemian kansallista tilannekuvaa tukevan jätevesiseurannan tulokset verkkosivuillaan tiistaisin. Koronavirusta tutkitaan eri puolilla maata olevien 28 jätevedenpuhdistamon näytteistä kahden viikon seurantajaksoissa.
Viimeisimmässä laajassa seurannassa tammikuun lopulla koronaviruksen geeniperimää havaittiin kaikkiaan 26 jätevedenpuhdistamon näytteistä. Porin Luotsinmäen ja Kokkolan Hopeakivenlahden puhdistamoiden näytteistä koronavirusta ei havaittu.
Tammikuun alkupuolen seurannassa koronaviruksen geeniperimää löytyi Kokkolan Hopeakivenlahtea lukuun ottamatta kaikilta näytteenottoon osallistuvilta jätevedenpuhdistamoilta.
Mukana seurannassa ovat myös Helsingin ja Espoon jätevedenpuhdistamot
Jätevesitutkimus tukee THL:n mukaan havaintoja koronan ilmaantuvuudesta eli virusta esiintyy yhä ympäri maata.
Jätevesinäytteet kattavat noin 60 prosenttia Suomen väestöstä.
– Koronaviruksen jätevesihavainnot seuraavat pitkälti tautitrendiä, joka havaitaan yksilötestauksessa. Jäteveden näytteenoton ajankohdasta riippuen tautitilanteen kiihtymistä on pystytty havaitsemaan jätevedestä ajoittain jopa ennen yksilötestausta, toteaa THL:n johtava asiantuntija Tarja Pitkänen tiedotteessa.
Koronaviruksen määrässä eri paikkakunnilla on puhdistamokohtaisella tasolla paljon vaihtelua. Monet näytteen laatutekijät, kuten näytteen lämpötila ja jäteveden virtauksen viiveet viemäriverkostossa, voivat vaikuttaa tulokseen.
– Yhteenlaskettuna koko maan tasolla yksittäisen näytteen merkitys pienenee, Pitkänen sanoo.
THL:n koronaviruksen jätevesiseurannan sivuille pääsee tästä.