Korson Ankkapuiston remontissa alkaa viimeinen rutistus: Ensin kaadetaan puita Ruusuvuorenmäellä aurausta varten ja kesällä rakennetaan kuntoilupaikka

Vantaan kaupunki on kunnostanut Ankkapuistoa vaiheittain vuodesta 2016 lähtien. Muun muassa sillat on uusittu. Ensi syksynä kaiken pitäisi olla valmista. Arkisto/Johanna Erjonsalo

Talvikunnossapidon kalusto tarvitsee lisää leveyttä reiteille, joita se hoitaa talvisin Korson Ruusuvuorenmäen alueella. Siksi siellä joudutaan kaatamaan yksittäisiä puita. Vantaan kaupunki tiedottaa, että puita pyritään kaatamaan mahdollisimman vähän.

Ruusuvuorenmäki sijaitsee Ankkapuiston kyljessä, jonka vuonna 2016 alkanut vaiheittainen uudistaminen jatkuu seuraavaksi reittien kunnostuksella sekä lähiliikuntapaikan ja pysäköintialueen rakentamisella.

Kevään aikana uusitaan puiston reitistöjä ja valaistus. Lisäksi osaa puiston kulkureiteistä levennetään ja ne päällystetään pääasiassa kivituhkalla. Kunnostustöiden on tarkoitus valmistua kesäkuussa.

Kesällä puistoon rakennetaan pysäköintialue. Se tehdään Tavitien ja Urpiaisentien kulmaan. Samaan puiston koilliskolkkaan tulee lähiliikuntapaikka petankkikenttineen ja ulkokuntoilulaitteineen.

Lue myös: Korson Ankkapuiston kunnostus on melkein valmis – ulkoilijat suitsuttavat: "Huippu paikka!"

Puiston eteläosassa sijaitsee pato, jonka alapuoliselle virtaama-alueelle tehdään muutoksia, jotta kalat ja muut vesieliöt pääsevät liikkumaan joessa nykyistä helpommin. Kunnostus tehdään kesällä silloin, kun työt häiritsevät kaloja mahdollisimman vähän.

Syksyllä istutetaan vielä puita puiston koillis- ja länsiosiin.

Ankkapuiston viimeisten töiden on tarkoitus valmistua lokakuussa.

Aiemmin puistossa on muun muassa ruopattu rehevöityneet Ankkalammet ja uusittu neljä Rekolanojan ylittävää siltaa.

Lue myös: Lähiasukas: Korson Ankkapuiston sorsia syötetään päivittäin, vaikka se on kiellettyä –  Kaupunki lupaa tuoda ruokinnan kieltävät kyltit puistoon

Haikarasta tuli Korson Ankkapuiston nähtävyys – Janne otti upeat kuvat

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut