Asukkaat sisustavat parvekkeitaan hyvinkin persoonallisesti – Mitä siihen sanoo laki?

Koti: Taloyhtiö ei voi juurikaan puuttua siihen, miten asukas käyttää parvekettaan.

Rakennusvalvontapäällikkö Risto Levanto tietää esteettömän näkymän tarjoavien "akvaarioparvekkeiden" jakavan mielipiteitä. Osan mielestä ne elävöittävät kaupunkikuvaa. Kuvituskuva. Armi Suojanen

Tiina Örn

Parvekkeen katsotaan lain mukaan kuuluvan huoneistoon. Asukkaalla on näin ollen oikeus sisustaa parveketta kuten hän itse haluaa.

Jotain rajoituksia parvekkeen käytölle kuitenkin on. Pelastuslain mukaan asunnon haltija on irtaimiston osalta vastuussa siitä, että pelastautuminen parvekkeelta on tarvittaessa pelastusviranomaisen avustuksella mahdollista.

– Kerrostaloissa parveke on yleisesti suunniteltu toimimaan myös asunnon varatienä sellaisissa tilanteissa, joissa poistuminen asunnosta ei ole mahdollista porrashuoneen kautta, toteaa vanhempi palotarkastaja Anette Aschan Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta.

Tavarat eivät saa vaikeuttaa pelastamista tai estää parvekelasituksen avautumista.

– Myös tulipaloriskin ja palon leviämisriskin minimoimiseksi on hyvä kiinnittää huomiota parvekkeella säilytettävään tavaraan ja sen määrään, Aschan lisää.

Vantaan rakennusvalvontapäällikkö Risto Levanto kertoo, että kaupunkikuvallisesti mielipiteitä jakavat parvekeratkaisut, joissa kaideosa on läpinäkyvää lasia ja parvekkeelle näkee esteettömästi.

– Joidenkin mielestä sellaiset parvekkeet elävöittävät kaupunkikuvaa, toisten mielestä ei.

Rakennuslupakäytänteissä parvekkeet ovat osa julkisivua. Maankäyttö- ja rakennuslaista löytyy muiden vaatimusten lisäksi mainita, että rakennus ei saa rumentaa ympäristöä.

– Normaaliin lupamenettelyyn kuuluu julkisivujen kaupunkikuvallinen arviointi. Parvekkeille on myös paloturvallisuuteen liittyviä teknisiä vaatimuksia, Levanto kommentoi.

Parvekkeen sisustus ei aina miellytä muita taloyhtiössä asuvia. Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen kertoo tapauksesta, jossa taloyhtiössä syntyi riittaa siitä, kun metsästystä harrastava asukas riiputti saaliiksi saamaansa jänistä parvekkeella.

– Jäniksen riiputtaminen koettiin loukkaavaksi.

Pynnönen muistaa myös Pride-viikon aikaan käydyt keskustelut siitä, saako parvekkeella pitää sateenkaarilippua.

– Kantaa ottavista tunnustuksista voi todeta, etteivät ne saa olla ihmisarvoa loukkaavia ja jos ovat, taloyhtiö voi puuttua niiden pitämiseen ikkunoissa tai parvekkeella.

Tavaroiden varastoimisesta parvekkeella taloyhtiö voi Pynnösen mukaan esittää toiveita ja pyyntöjä, mutta asiaan puuttuminen on hyvin vaikeaa.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut