Lastenkulttuurikeskus Pessi avaa uusissa tiloissa elokuussa – aukioloiltaan laajenevasta keskuksesta tulee vapaan piipahtelun paikka

Lapset, lapsiperheet ja kaikki muutkin vantaalaiset voivat vaikuttaa uusiin tiloihin muuttavan Lastenkulttuurikeskus Pessin tuleviin toimintoihin. Niihin liittyvä kysely on auki kaupungin nettisivustolla maaliskuun 8. päivään asti. Arkisto/Johanna Erjonsalo
Leena Koivisto

Leena Koivisto

Lastenkulttuurikeskus Pessi aloittaa toimintansa elokuussa Tikkurilan Koskikeskuksessa. Pessi muuttaa Vernissakatu 4:ään tiloihin, jotka olivat Tikkurilan seurakunnan työntekijöiden käytössä uuden kirkon rakentamisen ajan.

Pessin nykyiset tilat Kielotiellä suljetaan kokonaan helmikuun lopussa ja toiminta jatkuu vasta uudessa paikassa.

– Saamme sinne kaksi kuvataideluokkaa, salin esityksille ja tapahtumille sekä näyttelytilan. Kaikki sijaitsevat rakennuksen aulan yhteydessä, mikä parantaa toimintaedellytyksiä huomattavasti, Vantaan kaupungin lasten ja nuorten kulttuuripalveluiden päällikkö Kaisa Kettunen iloitsee.

– Vanha tilamme Kielotiellä ei rakenteellisesti ole ollut ihan paras mahdollinen.

Uudenlaista käyttöä varten tiloihin tarvitaan jonkin verran korjauksia.

– Esimerkiksi taideluokkakäyttöön tulevat tilat varustetaan vesipisteellä ja keramiikkauunilla. Saliin puolestaan asennetaan valo- ja äänitekniikkaa niin, että siellä voidaan järjestää myös pienimuotoisia esityksiä, Kettunen kertoo.

Yhtenä merkittävimmistä muutoksista entiseen verrattuna on pitää lastenkulttuurikeskus auki säännöllisin aukioloajoin, kun tähän asti Pessiin on päässyt vain järjestetyn tapahtuman yhteydessä.

– Nyt aikomuksena olisi, että kävijät voivat aukioloaikana poiketa milloin vain vaikka näyttelyyn tai katsomaan, olisiko jotain tekemistä tarjolla.

Pessi tarjoaa kulttuuripalveluita lapsille, nuorille, lapsiperheille, kouluille ja päiväkodeille järjestämällä muun muassa esityksiä, tapahtumia, näyttelyitä sekä kurssi-, kerho- ja harrastustoimintaa eri taidelajeissa.

Uusien tilojen mahdollisuuksien hyödyntämistä aiotaan suunnitella huolella jo etukäteen ja suunnitteluun halutaan mukaan myös vantaalaiset asukkaat sekä yhdistykset ja järjestöt. Verkkoon on avattu kysely, johon vastaamalla kaikki kiinnostuneet, myös lapset itse, pääsevät vaikuttamaan kulttuurikeskuksen toimintaan ja palveluihin.

– Tavoitteenamme on luoda saavutettava, värikäs, ekologinen ja inspiroiva kaikkien vantaalaisten lapsiperheiden oma kulttuurikeskus, Kettunen kannustaa

Kyselyyn voi vastata suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, venäjäksi tai espanjaksi, ja se löytyy kaupungin verkkosivuilta osallistuvavantaa.fi -osiosta. Maaliskuun 8. päivään asti avoinna olevassa kyselyssä voi lisäksi ilmoittautua, jos on halukas osallistumaan yhteiseen suunnittelutapaamiseen.

Lue myös:

Lasten ja nuorten harrastuksia avataan pääkaupunkiseudulla – Vapaavuori: "Heidän hyvinvointinsa varmistaminen on kaupungeille kohtalonkysymys"

Lasten ja nuorten harrastuksissa tapahtunut iso muutos – mutta tytöt ja pojat harrastavat edelleen eri tavoin

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut