Poliisin viimeviikkoinen raskaan liikenteen tehovalvonta paljasti Suomen teillä kaikkiaan lähes 900 rikettä.
Kaikkiaan poliisi tarkasti 2 427 raskasta ajoneuvoa, missä oli 36 prosentin kasvu viime vuoden valvontaan verrattuna.
Yleisin poliisin havaitsema ongelma oli edelleen ajo- ja lepoaikarikkomus, joita poliisi havaitsi Suomessa 376 kappaletta.
– Ajo- ja lepoaikarikkeiden määrä oli edelleen kohtuuttoman suuri suhteessa tarkastettujen ajoneuvon määrään. Muutosta parempaan ei ole edelleenkään tapahtunut, sanoo Poliisihallituksen poliisitarkastaja Kari Onninen tiedotteessa.
Esimerkiksi Helsingin Länsisatamassa jäi poliisin twiitin mukaan 10. helmikuuta kiinni kaksi kuljettajaa mekaanisen ajopiirturin manipuloinnista magneetin avulla.
– Näin piirturi saadaan näyttämään lepoa, vaikka kuljettaja tosiasiassa jatkaa ajoaan liikenteessä. Ajopiirturin manipuloinnista sanktio on minimissään sakko, twiittasi Helsingin poliisi.
Ajo- ja lepoaikarikkomuksia havaittiin 40 prosenttia enemmän kuin edellisessä valvonnassa. Koska myös tarkastettujen ajoneuvojen nousi määrä nousi lähes yhtä paljon, näiden rikkomusten osuus ei merkittävästi muuttunut.
Valvontaan osallistuivat kaikki Suomen poliisilaitokset ja se oli osa Euroopan liikennepoliisiverkoston (Roadpol) Euroopan-laajuista valvontaa.
Ajo- ja lepoajat olivat yksi tämänkertaisen tehovalvonnan painopisteistä, sillä aiemmissa valvonnoissa poliisi on havainnut niissä epäkohtia. Myös kuorman varmistamista ja ajoneuvojen kuntoa seurattiin erityisesti.
Ammattikuljettajien ajon aikaista tarkkaamattomuutta aiheuttavista tekijöistä määrättiin seuraamus – eli sakko tai liikennevirhemaksu – 63 tapauksessa, mikä oli hieman vähemmän kuin viime vuonna. Tarkkaamattomuutta aiheuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi puhelimen ja kannettavan tietokoneen käyttö ajon aikana
– Siitä on tullut paljon palautetta ja ammattilehdissäkin on kirjoitettu, että kuljettajan ei tarvitsisi katsoa Netflix-elokuvaa ajaessaan moottoritiellä, vaikka se saattaa hyvällä autolla ja hyvissä olosuhteissa tylsää ollakin. Tämä tietysti karrikoiden, mutta tosiasia on, että sitä tapahtuu, sanoo Kari Onninen puhelimitse.
Tarkkaamattomuutta aiheuttaviin tekijöihin kuuluvat myös erilaisten näkyvyyttä haittaavien esineiden säilyttäminen kojelaudalle. Ne ovat vaarallisia etenkin risteyksissä, kun jalankulkija tai pyöräilijä voi jäädä kojelaudan esineiden taakse näkymättömiin.
– Monella kuljettajalla myös roikkuu koriste-esineitä vaikkapa tuulilasin yläreunasta niin, että jää enää muutaman kymmenen sentin rako, josta voi nähdä ulos. niin paljon, että ulos näkee vain pienestä osasta tuulilasista. Näitä poistatetaan ja matka jatkuu vasta, kun ajoneuvo on saatu liikennekelpoiseen kuntoon.
Valvonnassa jäi kiinni 11 niin pahasti epäkuntoista kuljetusta, että niiden matka tyssäsi poliisin pysäytykseen. Yhteensä epäkuntoisuudesta määrättiin 69 seuraamusta.
Puutteelliseen kuorman varmistukseen jouduttiin puuttumaan 64 kertaa. Esimerkiksi Helsingissä poliisi tapasi liikenteestä ison rekan, jonka pressuseinäisessä perävaunussa oli 18 000 kilogramman kuorma, mutta vain kaksi etummaista lavaa oli sidottu.
– Ajo keskeytetty, kunnes kuljettaja varmisti kuorman asianmukaisesti. Kuljettaja joutui sidontatöihin -10°C:ssa, minkä lisäksi sakot liikenteen vaarantamisesta, poliisi twiittasi.
Kaikkiaan poliisi määräsi tehovalvonnan aikana 543 seuraamusta ja lisäksi 330 huomautusta. Osa kuljettajista sai seuraamuksen useammasta kuin yhdestä rikkeestä. Suhteellinen määrä pysyi Kari Onnisen mukaan kutakuinkin edellisen tehovalvonnan tasolla.
Onnisen mukaan kotimaisten ja ulkomaisten kuljettajien välillä ei ollut merkittävää eroa.
Raskaan liikenteen tehovalvonnan tavoitteena on poliisin mukaan liikenneturvallisuuden parantaminen sekä harmaan talouden ja kuljetusrikollisuuden torjunta.