Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vieraspelien putki ei ole vienyt Duckseilta terää – "Potentiaalia on nyt parhaaseen sijoitukseen moneen vuoteen"

Urheilu: Vantaa Ducks on pelannut kotisalissaan Korsossa viimeksi lähes kolme kuukautta sitten. Silti joukkue taistelee Mestaruusliigan pudotuspelien kotiedusta.

Kun lentopallon Mestaruusliigan runkosarja viime maaliskuussa koronaepidemian vuoksi keskeytettiin Vantaa Ducksin voitettua yhdeksästä viimeisimmästä pelistään kahdeksan, emoseura Korson Vedon puheenjohtaja Ari Koskenoja kuvitteli, että oli tapahtunut kauhein mahdollinen.

– Nyt tiedän, ettei ollut, viime vuosituhannen lopulta asti KoVen puheenjohtajana toiminut Koskenoja naurahtaa ironisesti.

Lumon liikuntahallissa Korsossa on pelattu liigaa viimeksi 23. marraskuuta. Sarjassa oli vuodenvaihteen molemmin puolin kaiken kaikkiaan hiljaista. Joulukuussa ei pelattu yhtään ottelua.

Vaikka sarjaa loppiaisen jälkeen jatkettiin, siunaantui Ducksille ensimmäinen peli vasta 29. tammikuuta. Helmikuussa Ducksilla on nyt takanaan kolme peliä ja edessään kaksi, molemmat kotona.

– Kun ohjelma laitettiin uusiksi, oli ajatuksena, että meidän jäljellä olevat kotiottelumme pelataan mahdollisimman myöhäisessä vaiheessa, Koskenoja selvittää.

– Toivoimme tietysti, että rajoitukset olisivat olleet tässä vaiheessa ohi, mutta eiväthän ne ole miksikään muuttuneet, paitsi lasten ja nuorten osalta. Peleihin ei voi ottaa katsojia.

Lue myös: Vantaa Ducks siirtää kotiottelunsa vuodelle 2021 – maanantain pelissä 7 katsojaa

Ducks on pelannut vieraissa kuusi peliä putkeen. Se on raapinut niistä neljä voittoa ja tappelee vielä tosissaan paikasta runkosarjan neljän parhaan joukossa eli kotiedusta pudotuspeleihin.

– Potentiaalia on nyt parhaaseen sijoitukseen moneen vuoteen, Koskenoja toteaa.

Joulukuussa liiga päätti, että runkosarja supistetaan kolminkertaisesta kaksinkertaiseksi. Viime kuun lopussa päätettiin supistaa tulevan kevään pudotuspelejä siten, että sekä puolivälierät että välierät pelataan paras kolmesta -järjestelmällä eikä paras viidestä. Finaalisarjan pituudesta päätetään tämän kuun loppuun mennessä.

Syyskausi pelattiin rajoitetuin yleisömäärin. Kaksi jäljellä olevaa runkosarjapeliään Ducks siis pelaa kotisalissaan kokonaan ilman yleisöä.

– Yleisötulot ovat normaalisti 20–30 prosenttia kokonaisbudjetista, korsolainen Koskenoja kertoo.

– Kyllä ihmiset syksylläkin pysyivät hyvin pois peleistä. Todella vähiin jäivät yleisötulot. Mutta sopeuttamistoimet ovat nyt olleet jokaisen urheiluseuran arkea. Vantaan kaupunki ja muut yhteistyökumppanit ovat tällaiselle huipputason urheilua harrastavalle seuralle olleet tässä tilanteessa taloudellisesti sananmukaisesti elintärkeitä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi helmikuun alussa ylimpien ammattimaisten sarjatasojen seuroille avustuksia ottelukustannusten kattamiseksi. Lentopallon Mestaruusliigan osuus oli 418 200 euroa.

– Yksi kolmasosa siitä jaetaan tasan kaikille miesten ja naisten liigaseuroille, yksi kolmasosa pelaaja- ja valmentajapalkkioiden sekä toimihenkilökulujen suhteessa ja yksi kolmasosa viime kauden yleisökeskiarvon perusteella, Koskenoja selvittää.

– Ducksin osuus tulee olemaan noin 12 000 euroa, hän veikkaa.

– Olemme miesten liigassa pieni seura niin pelaajabudjetin kuin yleisökeskiarvonkin perusteella. Sen vuoksi saamme rutkasti keskimääräistä noin 20 000 euroa vähemmän.

KoVe ei ole lomauttanut ketään eikä edes sopeuttanut palkanmaksuaan.

– Vain bonusjärjestelmää on vähän muutettu sarjajärjestelmän muuttumisen vuoksi, Koskenoja paljastaa.

– Lomauttaminen olisi ollut kuin luovuttamista kilpailullisen menestyksen suhteen. Harjoittelua on jatkettu erikoisluvalla koko ajan. Ei kevään peleistä muuten mitään tulisi.

Korsossa pelataan liigaa nyt kaikkiaan viidettätoista kautta. Mitalisaldo on yksi pronssi (2003–04).

– Se olkoon vähimmäistavoite tulevalle keväälle, puheenjohtaja Koskenoja julistaa.

Lumon liikuntahallissa Korsossa la 20.2. klo 17 Vantaa Ducks–Etta ja la 27.2. klo 17 Vantaa Ducks–VaLePa. Lentopallon Mestaruusliigan otteluita. Tapahtumiin ei oteta yleisöä.

Lue myös: Joonas Jokela Ducksin hakkuriksi