Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lasten ikäraja meni väärin – Aluehallintovirasto korjaa tänään voimaan tullutta päätöstään harrastusten sulkemisesta

Myös vuonna 2008 syntyneet lapset voivat jatkaa harrastamistaan niissä osissa Uuttamaata, jossa aikuisten ja nuorten harrastukset on Etelä-Suomen aluehallintoviraston (avi) antaman päätöksen perusteella pantu osittain jäihin.

Aluehallintovirasto päätti perjantaina, että yli 10 hengen harrastustilat on suljettava maaliskuun ensimmäisestä päivästä lähtien kahdeksi viikoksi. Avin mukaan päätös ei koskenut vuonna 2009 syntyneiden ja sitä nuorempia lapsia.

Tänään maanantaina avi tiedotti, että se korjaa päätöstään vastaamaan hallituksen linjausta, että 12-vuotiaiden ja sitä nuorempien lasten harrastukset voivat jatkua.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös on voimassa 1.–14. maaliskuuta.