Kynttilöiden valo loistaa kiusaamista ja väkivaltaa vastaan Tikkurilassa perjantai-iltana – Facebookissa virinnyt tapahtuma näkyy monin paikoin ympäri Suomen

Kynttilät palavat monin paikoin ympäri Suomen perjantaina kiusaamista ja väkivaltaa vastaan sekä Koskelassa väkivaltaiseti kuolleen nuoren muistamiseksi. Arkisto/Riitta Ketola
Leena Koivisto

Leena Koivisto

Vantaalla sytytetään perjantaina 5. maaliskuuta kello 18–20 kynttilöitä Tikkurilassa kaupungintalon edustan vesialtaalla. Samoin tapahtuu myös useilla muilla paikkakunnilla erilaisilla näkyvillä paikoilla.

Kynttilähetken takana on Facebookiin perustettu Oikeutta Koskelan uhrille – kiusaamista ja kouluväkivaltaa vastaan -ryhmä. Kynttilöin halutaankin samalla muistaa Helsingissä tapahtuneen Koskelan surman uhria ja tukea hänen omaisiaan, joiden auttamiseksi samoin kuin kiusaamisen vastaiseen työhön ryhmä on käynnistänyt myös varainkeruukampanjan.

Hanke on levinnyt nopeasti Facebookin viestiketjujen kautta niin pääkaupunkiseudulla kuin laajasti eri puolilla maata. Vantaalla kynttilöiden viemispaikaksi on valikoitunut kaupungintalon edustalla sijaitseva vesiallas reunamineen Tikkurilassa.

Vantaan kaupunki on tietoinen tapahtumasta ja myös kaupungin edustaja käy sytyttämässä paikalle kynttilän.

Joillakin paikkakunnilla tapahtumaan ovat lähteneet mukaan seurakunnat ja kynttilöitä viedään esimerkiksi kirkkojen edustoille. Vantaalla Tikkurilan seurakunta osallistuu tapahtumaan soittamalla Tikkurilan kirkon kelloja illan aikana uhrin muistolle. Paikalla on myös seurakunnan pappi Päivi Helén, joka käy sytyttämässä kynttilän ja tarjoaa tarvittaessa kaupunkilaisille keskustelutukea.

Kynttilöiden viejiä muistutetaan, että korona-ajan turvatoimia, maskin käyttöä ja vähintään parin metrin turvavälejä, on noudatettava. Paikalle ei pidä kokoontua eikä jäädä oleskelemaan, vaan viedä kynttilä ja lähteä pois.

16-vuotias poika kuoli ikätoveriensa surmaamana 4. joulukuuta Koskelan sairaalan alueella. Tapaukseen liittyy myös vuosia jatkunut kiusaaminen. Kolme poikaa on ollut Helsingin käräjäoikeudessa syytettynä murhasta.

Lue myös:

USU: Koskelan teinisurman tutkintamateriaalia tilattu poikkeuksellisen paljon

Sadistiseksi kuvaillun Koskelan murhatapauksen pääkäsittely alkoi ainakin osittain julkisena

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut