Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vantaalaiselta kasvihuoneelta lähtee myyntiin lähes miljoona tulppaania – nyt halutaan kukan sipulikin maljakkoon

Kasvatus: Seutulalaiselle Kari Niemiselle puutarhayrittäjyys on elämäntapa.

Kasvihuone on kuin kukkafanin irtokarkkikauppa. Usean sadan neliön alalla kasvaa tuhansia nupuillaan olevia tulppaaneja kuin lehdistä muodostuvan pedin päällä.

Kukkien värikirjo vaihtelee valkoisesta lilaan ja pinkistä oranssiin. On kapoisia yksinkertaisia ja pulskia kerrannaisia, rispaantuneen kankaan reunaa muistuttavia ripsitulppaaneja ja sulkamaisia papukaijatulppaaneja.

Kukkien nimiä ovat muun muassa punainen Largo ja Columbus. Sipulit nimineen tulevat tulppaanien mahtimaasta Hollannista.

Tältä vantaalaiselta kasvihuoneelta lähtee myyntiin lähes miljoona tulppaania vuodessa.

Kukkakauneuden keskellä Seutulan Tapolassa työskentelee Niemisen kukkaa ja vihannesta pyörittävä Kari Nieminen. Hänellä on vaihtelevasti apunaan 2–3 osa-aikaista puutarhatyöntekijää.

Kukat tekevät ympäristöstä kauniin ja Nieminen pitää työstään, mutta lastenleikkiä se ei ole. Eikä mikään kultakaivos, sillä muun muassa lämmityskulut talvella haukkaavat ison siivun tuloista.

Tämä on kova ala, jolle ei voi tulla pystymetsästä.

Kari Nieminen

– Tämä on kova ala, jolle ei voi tulla pystymetsästä, Nieminen sanoo.

Puutarhatyö vaatii muun muassa tarkkuutta. Esimerkiksi ekologisuutensa ansiosta turveviljelyltä suosiota vievä vesiviljely on pikkutarkkaa mittailua, jossa tulppaaninsipulin pitää saada juuri oikeanlainen ravinneliuos. Siinä tarvitaan johtolukumittaria ja digitaalivaakaa.

– Emoliuokseen sekoitetaan puhdasta vettä, kalkkisalpietaria ja kalsiumkloridia. Jos vahvuus on väärä, erä voi mennä pilalle, Nieminen kertoo.

Jo noin puolet Niemisen viljelemistä sadoista tuhansista tulppaaneista kasvaa vedessä.

Vesikasvatuksessa juurrutettu tulppaaninsipuli asetetaan kasvamaan piikkeihin muovilaatikoissa, jossa on vettä. Myyntivalmiiksi kukka kasvaa noin 1,5 kuukaudessa. Tulppaani tykkää vilpoisesta. Sen kasvatuslämpötila on +15–17 astetta.

Kun tulppaanit ovat kukassa, ne leikataan noin 35 sentin mittaisiksi ja pakataan kimpuiksi yhä useammin paperiin eikä muoviin. Ekologisempaa sekin.

Uutta kukkamuotia on, että kukkakauppiaat haluavat tulppaaneita myös sipuleineen päivineen. Sipulit näyttävät hyviltä läpinäkyvissä lasimaljakoissa. Viljelijän oma suosikkitulppaani on kimppu eri lajikkeita ja värejä.

Tulppaanikausi alkaa jo joulukuussa, kun moni haluaa valkoista ja punaista kukkaa, ja sesonki päättyy noin viikon pääsiäisen jälkeen. Kauden pituus riippuu siitä, mihin pääsiäinen kunakin vuonna osuu.

Tulppaanien myyntiä nostavat vielä yksittäiset päivät, ystävänpäivä 14. helmikuuta ja naistenpäivä 8. maaliskuuta.

Kevään kukkia ovat myös erilaiset keltaiset narsissit ja perunan valkoista kukkaa muistuttava perunanarsissi. Eikä aikaakaan, kun käynnistyy jo kesäkukkien aika. Orvokki puskeekin jo lehteä Niemisen kasvihuoneessa.

Tulppaanien kasvatuksen Nieminen aloitti, kun hän ryhtyi itsenäiseksi liikkeenharjoittajaksi 1990-luvun puolivälissä. Alalle hän päätyi jo 18-vuotiaana aloittaessaan työt isänsä puutarhalla 1980-luvulla nykyisellä tilalla.

Tulppaanikasvatus mahdollistaa puutarhan toimimisen ympäri vuoden. Se tosin tarkoittaa, että lomaa hänellä ei juuri ole. Työstä on tullut elämäntapa.

Kukkia Nieminen myy pääasiassa tukkuihin, joka alkoi noin 2010, sekä jonkin verran suoraan kukkakaupoille muun muassa Vantaalle ja Nurmijärvelle. Hän kasvattaa tulppaanien sekä kesä- ja syyskukkien lisäksi vihanneksia, joita hän kukkien ohella myy Hakaniemen torilla kesäisin. Hän aikoo vielä aloittaa suoramyynnin tilaltaan keväällä.