Uhkauksia ampumisesta ja pommista – perättömiä ilmoituksia tehnyt mies halusi vaihtaa vankeutensa yhdyskuntapalveluun

Kuvituskuva. Sirpa Repo
Klaus Nurmi

Klaus Nurmi

Helsingin hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota, jossa vähän alle kolmikymppinen mies oli tuomittu 20 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Hän oli saanut tuomion useista perättömistä vaarailmoituksista.

Mies halusi, että hovioikeus muuttaisi käräjäoikeuden viime vuonna tuomitseman vankeuden yhdyskuntapalveluksi.

Hän oli vuonna 2019 muun muassa soittanut hätäkeskukseen ja ilmoittanut ampuvansa kaikki ravintola Kaivohuoneen asiakkaat, jos häntä ei päästetä ulos. Paikalle mennyt poliisin partio totesi, ettei hän ollut tosissaan eikä hänen hallustaan löytynyt aseita.

Toisella kerralla hän oli perättömästi väittänyt hätäkeskukselle toisen henkilön uhanneen häntä aseella ravintola Crazy Horsessa.

Lisäksi hän oli tehnyt perättömän ilmoituksen pommista tai vastaavasta vaarasta Jakomäen ostoskeskuksen lähellä. Poliisin ottaessa miestä kiinni, hän oli rimpuillut voimakkaasti vastaan.

Oikeudessa mies myönsi tekonsa ja haitanteon virkamiehelle. Perusteluksi hän ilmoitti turhautumisen vankilasta vapautumisen jälkeen.

Hovioikeus pyysi Rikosseuraamuslaitokselta selvityksen miehen soveltuvuudesta yhdyskuntapalveluun.

Miehen aiemmin saamat monet ehdottomat vankeusrangaistukset ja myös aiempi yhdyskuntapalvelurangaistus muodostivat esteen yhdyskuntapalvelun tai valvontarangaistuksen tuomitsemiselle, katsoi hovioikeus.

Vuonna 2017 mies tuomittiin ehdottoman vankeusrangaistuksen sijaan 207 tunnin yhdyskuntapalveluun. Tämän jälkeen hänet on tuomittu nyt käsiteltyjen tuomioiden lisäksi viisi eri kertaa ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Hovioikeus teki ratkaisunsa yksimielisesti.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut