Nyt se on varmaa: Lidl ja S-market Kivistön palvelukeskukseen

Kivistön keskustaan, radan eteläpuolelle rakennettavan palvelukeskuksen ensimmäiset vuokralaiset ovat Lidl ja S-market. Armi Suojanen
Armi Suojanen

Armi Suojanen

Arvuuttelu voi päättyä, sillä hankekehittäjä Lehto on julkaissut Kivistöön rakennettavan palvelukeskuksen ensimmäiset vuokralaiset. Niin sanottuja ankkurivuokralaisia ovat päivittäistavarakaupat Lidl ja S-market. Niiden lisäksi tiloihin hankitaan lisää liikkeitä ja palvelutarjoajia.

Lehto Tilat Oy:n aluejohtaja Heikki Schemeikka sanoo, että muista vuokralaisista kerrotaan, kun neuvottelut edistyvät.

Schemeikka arvioi, että palvelukeskusta päästään rakentamaan aivan Kivistön keskustaan, junaradan eteläpuolelle, kevään aikana. Suunnitelmien mukaan uusi keskus valmistuu vuoden 2022 lopulla.

Keskukseen on tulossa myös Vantaan kaupungin tiloja, kuten terveysasema ja kirjasto.

Kasvavan Kivistön asukkaat ovat odottaneet varsinkin päivittäistavarakaupan palveluja jo vuosia. Ensin sinne piti tulla jättikokoinen kauppakeskus palveluineen, mutta Kivistö jäi seudun muiden hankkeiden jalkoihin eikä rahoittajia löytynyt. Se jälkeen Kivistöön on suunniteltu pienempää kaupallista keskittymää, mutta sekään ei ole sujunut mutkattomasti. Nyt hanke näyttää vihdoin etenevän.

Lue myös: Lehto Tilat toisi Lidlin Kivistön keskustaan – palvelukeskittymän toteuttajaehdokas kaupunginhallituksen syyniin

Työt Kivistön palvelukeskittymän tontilla alkanevat toukokuussa – "Asuntojen kysyntä tulee kasvamaan"

Kivistön kauppakeskus valmis jouluna 2022? – Hanke otti jälleen yhden askeleen eteenpäin

Tällaista kauppakeskusta Kivistöön suunnitellaan – uuteen keskukseen tulossa kahviloita, ravintoloita, erikoisliikkeitä ja ehkä Lidl

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut