Kytöpuiston koulussa tehdään seulonta koronavirustartuntojen selvittämiseksi.
Kytöpuiston koulussa on todettu yhteensä 17 koronavirustartuntaa viimeisten kahden viikon aikana, Vantaan kaupunki tiedottaa.
Tapauksia on todettu useilla eri luokka-asteilla, ja joillain yksittäisillä luokilla on todettu useita tapauksia.
Kaikkien tapausten välillä ei ole selkeitä yhteyksiä.
Osa tartunnoista on todettu henkilöillä, jotka ovat olleet karanteenissa aiemman altistuksen perusteella.
Kaikki tartunnan saaneet eivät ole aiheuttaneet altistumisia koulun tiloissa.
Kaikkia koulun oppilaita ja henkilökuntaa suositellaan menemään koronavirustestiin oireista riippumatta.
Aika maksuttomaan testiin varataan itse.
Jos henkilö on karanteenissa, hän käy testeissä saamansa karanteenitiedotteen ohjeiden mukaisesti.
Suurin osa altistuneista on kartoitettu ja asetettu karanteeniin, kunnes heillä ei enää ole sairastumisriskiä.
Lisäksi kaikki altistuneet ohjeistetaan menemään koronavirustestiin oireista riippumatta.
Viimeisimpänä tietoon tulleiden tapausten kohdalla altistuneiden kartoitus on vielä kesken.
Altistumisten vuoksi noin puolet koulun oppilaista on tällä hetkellä karanteenissa.
Vantaa on aiemmin tehnyt joukkotestauksia Lehtikuusen koulussa Hakunilassa ja Kilterin koulussa Myyrmäessä.
505 Lehtikuusen koulun oppilasta testattiin Hakunilassa – Näin moni antoi positiivisen tuloksen