Yle: Poikkeusolot ovat vaikuttaneet vain vähän suomalaisten tyytyväisyyteen – Nuorilla huolta yksinäisyydestä, keski-ikäiset miehet kokevat itsensä syrjityiksi

Yksinäisyys huolettaa entistä useampaa nuorta, erityisesti naista. Päivi Vento/Arkisto

Minna Harmaala

Korona ja poikkeusolot näkyvät yllättävän vähän siinä, miten tyytyväisiä suomalaiset ovat elämäänsä. Tulos on peräisin Ylen tutkimuksesta nimeltä Suomalaisten pelot ja haaveet. Ylen uutis- ja ajankohtaistoimitus toteutti tutkimuksen nyt kolmannen kerran.

Elämäänsä tyytyväisiä oli tuoreessa tutkimuksessa 81 prosenttia, kun luku edellisessä tutkimuksessa oli 83 ja ensimmäisessä 84.

– On kiinnostavaa, että poikkeusaika näkyy tuloksissa niin vähän. Selvästi poikkeusolot auttavat ihmisiä arvostamaan tavallista arkea: se näkyy niin siinä, miten ihmiset puhuvat hyvästä elämästä kuin siinä, mistä asioista he haaveilevat. Myös toimeentulon ja työn tärkeys ja merkitys näkyvät kaikissa vastauksissa. Osa arvostaa merkityksellistä työtä ja osalle tärkeintä on turvattu toimeentulo, kertoo Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan asiakkuuspäällikkö Jenni Müller tiedotteessa.

Eniten korona-aika näyttää vaikuttaneen nuorten ja nuorten aikuisten eli 15–29-vuotiaiden tyytyväisyyteen. Tästäkin ryhmästä elämäänsä tyytyväisiä on kuitenkin 77 prosenttia (81 prosenttia vuonna 2019 ja 87 prosenttia 2018).

Nuoret ovat tutkimuksen mukaan entistä enemmän huolissaan yksinäisyydestä. Nuorista naisista yksinäisyydestä on huolissaan peräti 46 prosenttia.

Samaan aikaan he kuitenkin suhtautuvat tulevaisuuteen luottavaisemmin kuin muut ikäryhmät. 15–29-vuotiaat uskovat omiin vaikutusmahdollisuuksiin enemmän kuin vanhemmat ikäluokat. Erityisesti nuoret miehet luottavat siihen, että voivat vaikuttaa elämänsä kulkuun.

Joka viides suomalainen kokee olevansa Suomessa syrjityssä asemassa. Erityisesti näin kokevat 45–59-vuotiaat miehet, joista syrjityksi kokee itsensä 27 prosenttia. Nuorista näin ajattelee vain 17 prosenttia.

Yleisimmät syyt syrjityksi kokemisen taustalla olivat pienituloisuus, työttömyys, eläke ja erilaiset sairaushuolet.

Korona-aika näkyy vastauksissa ehkä siinäkin, että elämän tärkeiden asioiden listauksessa turvallinen asuinympäristö (67 prosenttia) nousi kolmanneksi tärkeimmäksi ohi lasten ja perheen.

Kaikkein tärkeintä suomalaisille on kyselyn mukaan puolison, lasten ja muiden läheisten terveys (79 prosenttia) ja toiseksi tärkeintä oma terveys (76 prosenttia).

Vähemmän tärkeitä suomalaisille ovat uskonto (11 prosenttia) sekä taloudellinen menestys ja menestys työelämässä (molemmat 12 prosenttia).

Kommentoi

Mainos: Vantaan kaupunki Business Vantaa

Yrittäjä, älä huoli huomisesta! Vantaalla valmistaudutaan jo tulevaisuuteen

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut