Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Helmareiden vantaalainen joukkueenjohtaja Outi Saarinen hoitaa joukkueen asiat aikatauluista hyvinvointiin – "Terve järki, organisaatiokyky ja rauhallisuus, niillä olen pärjännyt"

Urheilu: Outi Saarinen on jo kymmenisen vuotta ollut Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen eli Helmareiden joukkueenjohtaja. Mittavaa uraa on kertynyt myös lajin kansainvälisissä tehtävissä.

Kun Outi Saarinen koko 1990-luvun matkusti tyttöjen maajoukkueiden joukkueenjohtajana Pohjoismaiden mestaruusturnauksiin, hän sai tottua pelien jälkeen onnittelemaan vastustajien joukkueenjohtajia voitoista.

– Kiitos! Ja kiitos hyvästä pelistä, minulle vastattiin. Nyt Helmareiden joukkueenjohtajana olen itse saanut onnitteluja ja vastata samalla tavoin.

Kun Suomen miesten jalkapallomaajoukkue kesällä 2007 sai erään kotiottelun pöllöepisodin myötä lempinimekseen Huuhkajat, oli naistenkin maajoukkueelle ennen EM-kotikisoja 2009 keksittävä lempinimi.

Heistä tuli Helmipöllöjä. Nimi lyhentyi saman tien – onneksi – Helmareiksi.

– Koska pelaajat ovat nimen itse keksineet ja koska he ovat minulle tärkeitä, Helmarit on tietysti minullekin rakas termi, Saarinen sanoo.

Suomi oli naisten EM-kisoissa kolmesti peräkkäin (2005, 2009 ja 2013), mutta 2017 kisoihin joukkue ei selviytynyt. Nyt Helmarit voitti karsintalohkonsa ja pelaa ensi vuonna EM-kisoissa Englannissa.

Saarinen on joukkueenjohtajana nähnyt melkoisen katraan pelaajia, vaikka Helmareissa on edelleen jäljellä muutama jo EM-kotikisoissa 2009 pelannut, kuten Tinja-Riikka Korpela, Anna Westerlund, Tuija Hyyrynen ja Linda Sällström. Jo 1990-luvulla Saarinen näki läheltä monen nuoren tähtipelaajan kasvun aikuiseksi.

– Se on hienoimpia asioita tässä hommassa. Suomalaisista jalkapalloilijoista voi aina olla ylpeä. Kaikki ovat erilaisia, mutta todella hienoja ja kivoja persoonia.

Saarinen oli ensimmäisenä suomalaisena täysipäiväisesti töissä Euroopan jalkapalloliiton UEFAn päämajassa Sveitsissä. Kolmivuotisessa (2000–2002) rupeamassa hänen vastuullaan oli naisten jalkapallon kehittäminen – futsalin lisäksi.

Kiinteästi suomalaisen naisjalkapallon pariin Saarinen kytkeytyi vasta ollessaan vuoden 2009 EM-kotikisojen turnausjohtajana. Projektin päätyttyä hänet nimettiin naisten maajoukkueen joukkueenjohtajaksi ja myöhemmin kaikkien Palloliittoon työsuhteessa olevien maajoukkueenjohtajien tiiminvetäjäksi.

Työn peruskauraa ovat matkojen ja majoitusten järjestelyt sekä huolehtiminen siitä, että kaikki joukkueeseen kuuluvat – niin pelaajat kuin taustajoukot – ovat aina tietyssä paikassa tiettyyn aikaan.

– Ja jos jollakin joukkueen noin 40 jäsenestä on joku ongelma, se ongelma on minun, Saarinen sanoo.

– Suurin motivaatiotekijä työhöni on, että kun pelaajat tulevat maajoukkueeseen, voin auttaa, että heillä on kaikki hyvin. Onneksi nämä nuoret naiset ovat ottaneet ohjaajan roolin omassa elämässään ja tottuneet hoitamaan asiansa itse. Suurin osa heistä on tehnyt varhain suuria ratkaisuja ja muuttanut ulkomaille, vaikka pelaamisesta ei tulekaan miljoonia kuten miehillä.

Perhe muutti Valkeakoskelta Vantaalle, kun Outi Saarinen oli 10-vuotias. Suurimman osan sen jälkeisestä elämästään hän on asunut Hämeenkylässä.

Palloliitossa Saarinen aloitti vuonna 1991 kansainvälisenä sihteerinä ja sai heti yhdessä miesten maajoukkueen pitkäaikaisena joukkueenjohtajana toimineen Lennart Wangelin kanssa hoitaakseen kaiken maajoukkuetoimintoihin liittyvän.

– Syvään päähän heitettiin heti. Mutta terveellä järjellä, hyvällä organisointikyvyllä ja rauhallisuudella pärjäsin silloin, ja pärjään edelleen, sanoo ensi viikolla 55 vuotta täyttävä Saarinen.

Hän on ollut jo 30 vuotta suurissa jalkapalloympyröissä kuin kala vedessä. Siihen ei ole tarvittu omaa jalkapallotaustaa, jos ei valkeakoskelaista lapsuutta lasketa.

– Olin opiskellut ulkomaankauppaa ja ollut töissä ammattielektroniikkaa maahantuovassa firmassa, joka oli täynnä insinöörejä. Totesin, etten opi siellä enää mitään, mikäli en itsekin opiskele insinööriksi. Se ei oikein napannut, ja työpaikkaa piti vaihtaa, koska halu oppia ja kehittyä oli ja on kova.

Saarinen päätyi jalkapallon pariin ja lyhyen HJK-rupeaman jälkeen Palloliittoon.

– Minua kiinnostavat ihmiset, ihmisten käyttäytyminen ja kielet. Niinpä jalkapallo, kansainvälinen joukkuelaji, on minulle erittäin sopiva ympäristö.

Lue myös:

PK-35 Vantaassa kolme mestaruutta voittanut Heidi Pihlaja siirtyi futiskentältä kehittämään naisten jalkapalloa