Myyrmäen oma rokkikolli julkaisi uuden sinkun – Tom Eklund: "Pitäis aina muistaa puhua, kun on paha olla, ettei vaan jää yksin synkkien ajatusten kanssa"

Tom Eklundin uu den kappaleen nimi on Rakkauden satama. Arkisto/Sami Iivonen

Useissa yhtyeissä vaikuttava Tom Eklund on julkaissut uuden singlen kahden ja puolen vuoden tauon jälkeen. Uusi biisi on nimeltään Rakkauden satama, ja se on kuunneltavissa musiikin suoratoistopalveluissa.

Eklund kertoo tiedotteessa, että koronan tuoma keikkatauko antoi mahdollisuuden keskittyä oman musiikin tekemiseen. Eklund on sekä säveltänyt että sovittanut yhdeksännen sinkkunsa.

– Tämä biisi kertoo alun perin ihmissuhteesta, jossa toivoisi olevan enemmän syvyyttä ja juttelua, sinisilmäisen ja pinnallisen elämän tavoittelun sijaan. On katsottu saippuasarjoista, miten olisi kiva elää, mutta oman elämän käsikirjoitus ei menekään ihan samalla tavalla, Eklund pohtii tiedotteessa.

– Kyseessä ei ole edes välttämättä pariskunta. Pitäis aina muistaa puhua, kun on paha olla, ettei vaan jää yksin synkkien ajatusten kanssa.

Lue myös: Tom Eklund pääsi pussailemaan videolla – "Siitä yritän pitää kiinni."

Kuuntele Rakkauden satama täältä.

Kommentoi

Mainos: Vantaan kaupunki Business Vantaa

Yrittäjä, älä huoli huomisesta! Vantaalla valmistaudutaan jo tulevaisuuteen

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut