Kivistöläisessä kotikeittiössä syntyy ennennäkemättömiä luomuksia juhlapöytiin – Venla Daffeh haluaa yllättää ja herättää tunteita lautasille päätyvällä taiteellaan

Venla Daffeh pitelee käsissään kakun harjoituspohjaa. Hänen kakkuteoksensa vaihtelevat jykevistä siroihin. - Tyylini on aika rouheaa ja moniulotteista, hän itse luonnehtii. Johanna Erjonsalo
Leena Koivisto

Leena Koivisto

Kun Venla Daffeh panee hihat heilumaan kotikeittiössään Kivistössä, tuloksena on usein kakku. Mielikuva sokerikakkupohjaisista ja kermavaahtoa pursuavista luomuksista kannattaa kuitenkin unohtaa heti alkuunsa.

Daffeh suunnittelee ja rakentaa kakkunsa taideteoksiksi, jotka ovat kaukana peruskakkujen maailmasta. Teoksiaan hän tekee sivutoimisesti tilauksesta toiminimiyrittäjänä, sillä iso osa ajasta kuluu edelleen päätyössä kondiittorina arvostetussa alan yrityksessä Helsingissä sekä kahden pienen tyttären äitinä perheen kanssa.

– Olen aina ollut vahvasti taiteilijasielu, mutta päivätyössäni en voi käyttää vapaasti omaa luovuuttani, sillä siellä teen jonkun muun suunnittelemia tuotteita, Daffeh sanoo.

Venla Daffeh esittelee kultauksen tupsuttelua styroksiseen harjoituspohjaan. Balance of Reflections -nimisen kakun hän voisi ajatella tekevänsä vaikkapa 50-vuotispäiville tai yrityksen avajaisiin. Johanna Erjonsalo

Taiteilijan intohimolla kakkuja alkoi syntyä sen jälkeen, kun Daffeh kaksi vuotta sitten keväällä inspiroitui Instagramissa näkemänsä kakun muodosta ja päätti kokeilla siitä omaa versiotaan äitienpäiväkakuksi.

– Mitään noin hienoa en voi saada aikaan, mutta teen mitä teen, hän ennakoi tuolloin.

Kakku yllätti tekijänsä ylittämällä odotukset täysin.

– Innostuin valtavasti ja aloin testailla kaikenlaisia eri tekniikoita, kunnes hoksasin, että siinä rinnalla minulle oli jo kehittynyt oma tyyli ja sitten tekeminen ottikin kunnolla tuulta alleen.

Daffehin kakkutaide on muodoltaan modernia ja kumpuaa halusta luoda teoksia, joita kukaan muu ei ole aiemmin tehnyt.

– Tyylini on aika rouheaa, moniulotteista ja pyrin yllätyksellisyyteen. Tykkään käyttää värejä ja erilaisia muotoja, materiaaleja ja tekstuureja, hän sanoo.

– Kakkuni eivät välttämättä edes näytä kakuilta, mikä itse asiassa on tavoitteenikin. Samalla niiden pitää kuitenkin olla myös herkullisia.

Venla Daffeh kertoo halunneensa kokeilla Art Deco -tyylisen kakkunsa koristelussa spagettia. Niistä on tehty kullalla viimeistellyt ”rimat” alhaalla oikealla ja ylhäällä vasemmalla. Venla Daffeh

Moniulotteisten muotojen kasassa pitämisellä kakkuaineksin on haasteensa.

– Suurin on se, että maan vetovoimalla on taipumus vetää kakkuja puoleensa, koska ne ovat niin painavia, Daffe nauraa.

– Peruskermakakku sokerikakkupohjineen on sellainen höttö, jota en tee. Se ei pysyisi kasassa enkä erityisemmin pidä siitä muutenkaan.

Tiiviimmässä pohjassa saa Daffehin mukaan makuja enemmän esille.

– Sellainen on esimerkiksi ruiskakkupohja, johon voi lisätä vaikkapa rommia, makuöljyä, pähkinää, yrttejä ja lähes mitä vain keksii.

Kaksiosaisen kakkuteoksen kruunuun on käytetty myös spagettia. Venla Daffeh

Työn parhaaksi vaiheeksi kakkutaiteilija nimeää sen mikä vie eniten aikaa, viimeistelyn koristeluineen.

– Se on myös syy, miksi teen tätä. Menen siinä ihan johonkin omaan maailmaani ja vyöhykkeelleni.

Koristeluvaiheessa kakku voi muuttua aiotusta vielä paljonkin.

– Usein yllätän lopputuloksella vähän itsenikin.

Kuorrutukseen Daffeh käyttää mieluiten tumma-, valko- tai maitosuklaaganachea, jollei asiakas välttämättä halua voikreemiä.

– Suklaaganache on mielestäni kivemman näköinen ja makuinen.

Antrean kansallispukuun viittaava kakkuteos on kunnianosoitus tekijänsä karjalaisille juurille. Venla Daffeh

Kakkutaide ei tarkoita, etteikö tilaajien omia toiveita huomioitaisi.

– Tarkoituksena on tehdä mahdollisimman persoonallinen ja asiakkaalle yksilöity teos. Toiveet voivat liittyä joko juhlittavaan henkilöön, juhlatilaan, tai vaikkapa kodin sisustukseen. Tahdon luoda jotain niin uniikkia ja persoonallista, että se herättää saajassa aitoja tunteita. Aina toiveita ei tule, mutta mitä persoonallisemman teoksen teen, siltä onnistuneemman tunteen siitä itse saan, Daffeh selvittää.

Kakun mukaan Daffeh laittaa kaikki sihen liittyvät tarpeelliset tiedot ja ohjeet, joihin sisältyy myös näppärin tapa leikata ja annostella kakkua.

Kahta asiaa taiteilijalta ei kannata pyytää.

– En tee kakkua kuvan mukaan enkä sokerimassasta.

Raaka-aineista Daffeh suosii mahdollisimman lähellä tuotettuja. Kakku voi tarpeen mukaan olla laktoositon, gluteeniton tai sokeriton. Vegaaninen vaihtoehto odottaa tuloaan.

–  Reseptin kehittäminen on kesken, en ole saanut sitä vielä haluamalleni tasolle.

Kuva äitienpäiväkakku kunnioittaa äitiyttä, naiseutta ja voimaa. Venla Daffeh

Lomautusjakso päivätyöstä viime keväänä siivitti Daffehin oman toiminimen perustamiseen, mutta koronan vuoksi alkanut hiljaiselo juhlien järjestämisessä on nakertanut Elmo’s Cakeryn kakkujen kysynnän lähes olemattomiin.

Taiteilijuuden palo on purkautunut yhteistyömahdollisuuksien suunnitteluun.

– Haluaisin laajentaa tekemistä esimerkiksi yhteistyöhön jonkun suomalaisen lasitaiteilijan kanssa, ja luoda aivan uudenlaisia, ennennäkemättömiä teoksia.

Taide on kuulunut Daffehin elämään aina, mutta aiempi ahkera maalaaminen ja piirtäminen on nyt jäänyt muiden kiireiden alle. Ihannetulevaisuus pitäisikin sisällään omaan yrittämiseen ja taiteentekoon keskittymisen.

– Minulla on kauhea polte luoda taidetta myös keittiön ulkopuolella.

Lue myös:

Maxime Kellian ranskalaiset herkut syntyvät Havukoskella – leipomon kasvu toi leipurin Vantaalle

Kermakakkutrendi väistyi jo – näin syntyy moderni hääkakku

Alaston kakku ei ole enää täysin naku

Mehevä ja täyteläinen kakku ansaitsee paraatipaikan juhlapäivän kahvipöydässä – testaa nämä ihanat reseptit

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut