Raatikolle haetaan uutta teatterinjohtajaa – Yli 40 vuotta valtakunnallisesti tunnetussa tanssiteatterissa työskennellyt Marja Korhola jää eläkkeelle

Teatterinjohtaja Marja Korholan ura Tanssiteatteri Raatikossa on kestänyt yli 40 vuotta. Hän aloitti tanssijana vuonna 1979 ja tanssii kuvassa omassa Anna Pavlova -koreografiassaan. Raatikko
Leena Koivisto

Leena Koivisto

Tanssiteatteri Raatikon pitkäaikainen teatterinjohtaja Marja Korhola jää eläkkeelle ensi vuonna ja uuden johtajan etsintä on jo hyvässä vauhdissa. Hakuaika päättyi pari viikkoa sitten.

– Hakemuksia tuli kuusitoista. Joukossa on monia todella hyviä ehdokkaita ja tuttuja nimiä. Valinnan vaikeutta tulee varmasti, Korhola ennakoi.

Teatterin hallituksen nimeämän toimikunnan on määrä haastatella hakijoista valittuja kevään aikana.

– Päätös tehdään viimeistään toukokuun loppuun mennessä, Korhola ajoittaa.

Korholan eläköitymisen tarkka päivämäärä on vielä auki, ensi vuodesta joitakin viikkoja kuluu vielä rinnakkain uuden johtajan kanssa. Helmikuussa vietettävä Raatikon 50-vuotisjuhla on kuitenkin samalla myös Korholan läksiäisjuhla.

– Lähden hyvillä mielin, koska voin jättää teatterin koronasta huolimatta hyvässä kunnossa ja valoisin tulevaisuudennäkymin, kun tila-asiakin ratkesi parhain päin.

Silkin kiinteistön Jokisalia Tikkurilassa remontoidaan parhaillaan Raatikon käyttöön ja sen viereen rakennetaan uutta salia Teatteri Vantaalle.

– Remontti etenee, mutta emme vielä tiedä, tuleeko kenties vielä jotain viivästyksiä esimerkiksi koronan takia. Muutto elokuun alussa on kuitenkin tällä hetkellä tähtäimenä, Korhola sanoo.

Lue myös: Teatteri Vantaan ja Tanssiteatteri Raatikon johtajat uskaltavat jo tuulettaa

Eläkkeelle siirryttyään Korhola ei ole aikeissa luopua kokonaan työskentelystä.

– Hetken hengähdettyäni aion kyllä olla käytettävissä projektiluontoisesti kaikkeen, mikä liittyy tanssitaiteeseen, kuten esiintymisiin, koreografioihin ja erilaisiin asiantuntijatehtäviin.

Huhtikuun lopulla Tanssin päiväksi Vantaa-kanavalle koottavassa tallenteessa, Korhola tanssii vielä Ratikon leivissä tanssijakiinnityksellä pätkän omasta Anna Pavlova -tanssiteoksestaan.

Marja Korhola on työskennellyt Raatikossa yhtäjaksoisesti vuodesta 1979 lähtien, ensin tanssijana, sitten taiteellisena johtajana ja vuodesta 2017 alkaen teatterinjohtajana.

Lue myös:

Raatikkoa johtavan Marja Korholan tanssiura ratkesi jo kansakoulun kevätesityksen takarivissä – "Päätin, että joskus vielä olen tuolla edessä"

Tanssiteatteri Raatikko tekee pienestä suurta – tavoittaa vuosittain yli 30 000 katsojaa

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut