Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yläkoululaiset palaavat ensi viikolla osittain lähiopetukseen, alakoululaisten maskeille aikalisä – Pääkaupunkiseudun koronanyrkki esitti myös toiveen aville

Nuoret palaavat pääkaupunkiseudulla tämän viikon jälkeen asteittain lähiopetukseen aiemman päätöksen mukaan, linjaavat Helsinki, Espoo ja Vantaa.

Alakoulujen maskisuosituksesta pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä ei vielä tehnyt päätöstä, vaan palaa asiaan ensi viikolla saatuaan asiantuntijanäkemyksiä. Uudenmaan koronakoordinaatioryhmä suositteli aiemmin tällä viikolla, että myös 6–11-vuotiaille suositeltaisiin kouluissa maskin käyttöä.

Harrastustilat koronanyrkki haluaa pitää edelleen suljettuna ja suosittelee, että Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi) jatkaisi sulkua vielä kaksi viikkoa 28. huhtikuuta saakka.

Tällä hetkellä harrastustilat ovat pääosin suljettuina avin päätöksellä, joka perustuu tartuntatautilain väliaikaiseen 58 g -pykälään. Päätös ei koske vuonna 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien harrastuksia eikä lakisääteisiä palveluita, eikä ammattiurheilua tai yksityistä toimintaa.

Yläkoulut, lukiot ja ammatilliset oppilaitokset ovat kokonaan etäopetuksessa vielä tämän viikon.

Ensi viikolla yläkoulut siirtyvät vuorottelumalliin. Tämä tarkoittaa, että vuosiluokat vuorottelevat etä- ja lähiopetuksessa. Kullakin kaupungilla on vuorotteluun oma rytminsä, jonka mukaan opetus annetaan.

Lukiot siirtyvät vuorottelumalliin neljännen jakson jälkeen eli noin huhtikuun puolivälin jälkeen. Siihen asti niissä jatketaan etäopetuksessa. Lukioiden vuorottelumallissa lähiopetuksessa on kerrallaan puolet lukiolaisista. Päätöksessä on huomioitu, että abiturienttien opiskelu on päättynyt.

Ammatilliset oppilaitokset jatkavat etäopetusta yhtä pitkään kuin saman kunnan lukiot. Sen jälkeen ammatillisessa koulutuksessa siirrytään vuorottelumalliin, jossa kolmasosa oppimisyhteisön opiskelijoista on kerrallaan lähiopetuksessa.

Ryhmäkokoja säädellään kaikessa opetuksessa siten, että turvavälit pystytään säilyttämään.

Muita pääkaupunkiseudun rajoituksia jatketaan entiseen malliin. Näihin kuuluu muun muassa kuuden hengen kokoontumisrajoitus sekä se, että kaikki palvelut on järjestettävä niin, että asiakkaiden tai osallistujien on tosiasiallisesti mahdollisuus pitää turvavälit.

Koronakoordinaatioryhmän linjaamat rajoitukset ja suositukset ovat pääosin voimassa huhtikuun loppuun saakka. Niitä seuraa Helsingin, Espoon ja Vantaan lisäksi myös Kauniainen.