Uudehkot omakotitalot viedään lähes käsistä – "Kalliimpien asuntojen tarjonta ei tyydytä vaurastuvan keskiluokan tarpeita"

Uudehkoista omakotitaloista on kova kysyntä. Kuvituskuva. Armi Suojanen
Klaus Nurmi

Klaus Nurmi

Omakotitalojen ja rivitaloasuntojen kysyntä on noussut vahvasti, mutta samaan aikaan asuntojen tarjonta on supistunut.

Etenkin uudehkot omakotitalot viedään lähes käsistä, ilmenee Kiinteistömaailma Oy:n barometrista.

Tarjonnan vähenemistä tukevat Kiinteistömaailman välittäjien näkemykset. Siinä missä viime vuonna myynnissä oli tyypillisesti noin 50 000 kohdetta, niitä on nyt noin 42 000 kohteen verran.

Etenkin kalliimpia asuntoja on tarjolla aiempaa vähemmän.

– Asuntomarkkinan tarjonta ei tyydytä tällä hetkellä vaurastuvan keskiluokan tarpeita, sanoo Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Risto Kyhälä tiedotteessa.

Alle 250 000 euron asunnoissa tarjontaa on lähes entiseen tapaan, mutta sitä kalliimmissa asunnoissa valikoima on pudonnut dramaattisesti.

– Yli 250 000 euron asuntoja oli vuosi sitten tarjolla lähes 15 000, nyt vain reilut 10 000. Hyvät kohteet myydään nopeasti, Kyhälä sanoo.

Pääkaupunkiseudulla on Kyhälän mukaan nähtävissä voimakasta kysyntää kaikentyyppisistä asunnoista ja maakuntakaupungeissa erityisesti omakotitaloista.

– Esimerkiksi Lahdessa, Kotkassa, Kouvolassa, Oulussa ja Rovaniemellä pyöreät sata prosenttia välittäjistämme sanoo myytävistä omakotitaloista olevan pulaa.

Kyhälä arvelee, että tällä haavaa ja lähitulevaisuudessa kysyntä kohdistuu eniten hyvätuloisten haluamiin yli 250 000 euron asuntoihin.

– Liikkeellä ovat he, joihin korona-ajan taloudelliset haitat eivät ole henkilökohtaisesti kohdistuneet. Kun koronasta eniten kärsineiden taloudellinen tilanne selkiytyy, voidaan nähdä isoakin aktivoitumista myös edullisemmissa asuntotyypeissä, mutta se aika ei ole vielä.

Asuntojen hintaennuste lähivuosille on noussut viime syksystä 0,3 prosenttiyksikköä 1,3 prosentin kasvuun. Kiinteistömaailman käyttämä tekoälymallinnus ennakoi Helsinkiin jopa 4,2 prosentin kasvua seuraavalle kolmelle vuodelle. Turussa ja Tampereellakin ennustetaan selvästi yli kolmen prosentin kasvua.

Kiinteistömaailman data-analyytikko Tony Korkalan mukaan ennuste nostaa esiin useita viime syksystä vahvistuneita postinumeroalueita.

Hän näkee, että hintojen kehitys erilaistuu yhä voimakkaammin eri postinumeroalueilla, eri asuntotyypeissä ja eri vuosikymmenillä rakennetuissa asunnoissa.

– Esimerkiksi Espoossa Tapiola, Otsolahti ja Länsikorkee-Suvikumpu näyttävät kehittyvän vahvemmalla kulmakertoimella kuin muut postinumeroalueet. Vantaalla puolestaan Kivistö ja Tikkurila ovat harpanneet voimakkaimmin ylöspäin, Korkala sanoo.

Barometri ennakoi myös vapaa-ajan asuntojen kaupassa ensi kesästä vähintään viime kesän veroista.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut