Vantaan ratikan varikon suunnittelu on pyörähtänyt käyntiin. Alueesta on julkaistu osallistumis- ja arviointisuunnitelma, kertoo Vantaan kaupunki tiedotteessaan.
Varikko tulee Vaaralaan, Kehä III:n ja Länsimäentien liittymän eteläpuolelle. Ratikka kulkee varikkoalueelle Fazerintien ja Länsimäentien risteyksestä Länsimäentietä pitkin.
Alueella ei ole voimassa olevaa asemakaavaa. Siellä on nyt lähinnä metsämaisemaa. Vantaan kaupunki omistaa pääosan alueesta.
Varikkorakennukset ovat noin 10 000 kerrosneliömetrin kokoisia. Suunnittelussa kiinnitetään huomiota erityisesti rakennusten arkkitehtuuriin ja siihen, miten ne sopivat ympäristöönsä.
Suunnittelualueen koko, rakentamisen määrä ja sijainti tarkentuvat vielä kaavatyön edetessä.
Varikon paikan valintaan ovat vaikuttaneet suunnittelualueen laajuus ja sijainti suurten väylien lähellä. Sijainnin puolesta puhuu myös se, että Helsingin raitiotielinjat saattavat käyttää varikkoa tulevaisuudessa.
Alueesta tehdään tarvittavat selvitykset, ja varikon vaikutuksia arvioidaan kaavaa tehdessä. Kaupungin mukaan häiriöt lähiasukkaille, -virkistysalueille ja -liikenteelle pyritään minimoimaan.
Suunnittelussa huomioidaan pohjavesien suojelu ja mahdolliset luontoarvot. Alue on osin Fazerilan pohjavesialueella.
Rakentamisessa pyritään käyttämään energiaa, raaka-aineita ja muita resursseja harkitusti ja kestävää kehitystä edistävästi.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ja valmisteluaineistosta voi jättää mielipiteitä 6. toukokuuta asti. Kirjalliset mielipiteet voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@vantaa.fi tai postitse osoitteeseen Vantaan kaupunki, Kirjaamo, PL 1100, 01030 Vantaan kaupunki. Mielipiteessä tulee ilmoittaa kaavatyön numero 931200, oma osoite ja sähköpostiosoite.
Kaavatyössä huomioidaan suunnittelualuetta koskevat näkemykset.
Kaupungin tavoitteena on, että kaavoitussuunnitelma hyväksytään kaupunginvaltuustossa vuoden 2023 loppuun mennessä.
Juttua korjattu 9.4. klo 15:52. Muutettu sana neliökilometri sanaksi kerrosneliömetri.