Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nyrkkeilijä Edis Tatli saattaa kesällä otella kolmannesta Euroopan mestaruudestaan – alkaneen ramadan-kuukauden ajan vantaalaisurheilija keskittyy kovien treenien sijaan mentaaliharjoitteisiin ja hölkkään

Kevyen sarjan ammattinyrkkeilijä Edis Tatli saa kesällä, jos korona suo, mahdollisuuden kolmanteen Euroopan mestaruuteensa. Se olisi suomalaista nyrkkeilyhistoriaa.

Tatlin manageri-valmentaja Pekka Mäki on sopinut vantaalaispugilistille titteliottelun Suomeen. Tatli kohtaa siinä italialaisen Gianluca Ceglian.

– Titteliottelun piti olla jo viime vuonna. Tärkeää aikaa on mennyt koronan vuoksi hukkaan, eikä minulla ole enää monta vuotta urheilu-uraa jäljellä, harmittelee vanhempiensa kanssa neljävuotiaana Kosovosta Suomeen muuttanut ja vuodesta 2006 lähtien Vantaalla asunut Tatli, 33.

– Olen treenannut ja kunnossa, vakuuttaa kolmevuotiaan pojan ja puolitoistavuotiaan tytön isä.

– Ammattinyrkkeilijällä jää muutenkin paljon aikaa perheelle, ja nyt sitä on jäänyt vielä enemmän.

Tatli on otellut ammattilaisena 35 kertaa. Hän on voittanut 32 matsia ja hävinnyt kolme. Tuorein tappio on melko tarkalleen kahden vuoden takaa. Silloin USA:n Teofimo Lopez voitti New Yorkin Madison Square Gardenissa vartaloiskusta johtuneella teknisellä tyrmäyksellä viidennessä erässä.

Tulevassa 12-eräisessä EM-ottelussa ei ole mestari–haastaja-asetelmaa, sillä titteli on vapaana. Tatli ei ole otellut sitten elokuun 2019, jolloin hän otti kaikin tuomariäänin pistevoiton nicaragualaisesta Berman Sanchezista.

– Edellisestä matsista on aikaa, mutta olen kokenut kaveri. Tiedän, miten pitää valmistautua ja mitä kehässä tapahtuu. Pääsen ottelutuntumaan nopeasti, vaikka olenkin viime aikoina vain takonut säkkiä, lenkkeillyt ja tehnyt kuntopiirejä. Olen myös valmentanut, ja sitä kautta on itsellenikin auennut uusia näkökulmia.

Tatli–Sanchez-ottelu käytiin Savonlinnan Olavinlinnassa, missä Tatli on otellut neljästi ja voittanut neljästi. Eipä olisikaan yllätys, jos se olisi myös tulevan kesän titteliottelun näyttämö.

– Se on kaavailuissa vahvoilla. Päivämäärä lienee 7. elokuuta, Tatli raottaa.

– Katsotaan nyt, miten korona vaikuttaa asioihin. Ulkomaillahan on nyrkkeilty ilman yleisöä. Mutta onhan se ihan eri fiilis, kun ei ole meteliä, toteaa Tatli, jonka valmennustiimiin kuuluvat Pekka Mäen lisäksi olennaisina tekijöinä myös voima- ja kestävyysharjoitteluvalmentajat Aki Sipilä ja Antti Heinonen.

Tatli on muslimi, ja oman mausteensa titteliotteluun valmistautumiseen tuo tiistaina alkanut ramadan-kuukausi. Sen aikana muslimit eivät syö eivätkä juo mitään auringonnousun ja -laskun välillä eli valoisaan aikaan.

– Tulevaa matsia silmällä pitäen ramadan ei ole parhaaseen mahdolliseen aikaan, sillä ramadanin aikana ei pysty treenaamaan kovaa. Rukoilen, luen kirjoja, katson paljon nyrkkeilyä, teen mentaaliharjoitteita, käyn vähän hölkkäämässä ja leikin lasten kanssa, Tatli kertoo ramadan-päivistään. Hän on pitänyt ramadanit 7-vuotiaasta lähtien.

– Ramadan on niin siistiä. Silmät aukeavat kiitollisuudesta kaikelle, mitä sinulla on, ja arvostat taas kaikkea eri tavalla.

Moni muistaa Tatlin myös MTV3:n Tanssii tähtien kanssa -kisasta. Tanssinopettajansa Katri Mäkisen kanssa hän voitti syksyn 2018 tuotantokauden.

– Mukava mutta yllättävänkin rankka kokemus siihen nähden, että olen tottunut treenaamaan kovaa. Vedimme kymmenen viikkoa ilman yhtään vapaapäivää, ja koko ajan piti oppia uutta, Tatli kertoo.

– Kovin paljon en ole sen jälkeen tanssinut.

Tarkkoja nyrkkeilyuran jälkeisiä suunnitelmia Tatlilla ei vielä ole.

– Tärkeintä on, että olen mahdollisimman hyvä isä lapsilleni, mahdollisimman hyvä mies vaimolleni, mahdollisimman hyvä lapsi omille vanhemmilleni, mahdollisimman hyvä isoveli siskolleni ja veljelleni sekä mahdollisimman hyvä ystävä kaikille ystävilleni.

Lisää aiheesta:

Edis Tatli elämänsä ottelussa lauantaina 20.4. New Yorkissa

Edis Tatli luopuu mestaruusvyöstään – tavoittelee jatkossa suurempia otteluita

Edis Tatlille historiallinen kunnia