Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Poliisi kertoo huolestuttavasta ilmiöstä Vantaalla: videoita nuorten tappeluista jaetaan someen toistuvasti

Alaikäisten häiriköinti ja väkivallanteot ovat lisääntyneet korona-aikana Vantaalla. Uutena huolestuttavana ilmiönä ovat nousseet esiin "biiffit". Kyse on siitä, että alaikäiset sopivat tappelun johonkin, johon sitä tulee seuraamaan paljon yleisöä. Nujakka videoidaan ja videoita jaetaan sosiaalisessa mediassa.

"Biiffejä" on tullut poliisin tietoon korona-aikana toistuvasti, sanoo Itä-Uudenmaan poliisin ennalta estävän toiminnan rikosylikonstaapeli Varpu Saapunki.

–  Väkivalta on ollut pääosin lyömistä, potkimista ja maahan kaatamista, Saapunki kertoo.

Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen totesi viimeviikkoisessa mediainfossa, että lasten ja nuorten henkinen pahoinvointi on lisääntynyt selkeästi korona-aikana. Tämä näkyy myös lisääntyneenä huumeidenkäyttönä.

Nuorimmat poliisin tietoon tulleet huumeidenkäyttäjät ovat 13-vuotiaita. Kyse on yleensä kannabiksen polttamisesta.

– Ei ikävä kyllä ole poikkeuksellista, jos 13-vuotias jää kiinni kannabiksen käytöstä, Saapunki sanoo.

Uskon, että nuorisotilojen avaaminen vähentäisi nuorison pahoinvointia ja häiriöitä.

Korona-aika on vähentänyt alaikäisten kontakteja turvallisiin aikuisiin etäkoulun, harrastustoiminnan ja muun ohjatun toiminnan katkosten takia. Tästä ovat kärsineet etenkin ne lapset ja nuoret, joilla on jo ennestään ollut vaikeaa ja jotka eivät saa kotona riittävästi tukea.

Moni vantaalainen alaikäinen on purkanut pahaa oloaan väkivallan tai häiriköinnin kautta, mutta Saapunki ei lähde arvioimaan ongelmaisten nuorten määriä.

Poliisi pyrkii vähentämään alaikäisten rikoksia ja häiriöitä muun muassa moniammatillisella yhteistyöllä, ankkuritoiminnalla. Siinä poliisi tapaa ongelmaisia nuoria ja näiden huoltajia yhdessä sosiaali-, terveys- ja nuorisotoimien kanssa. Tavoitteena on luoda keskustelua tilanteesta ja ohjata nuoria oikeanlaisen tuen piiriin, jotta ei-toivottu käytös loppuisi.

Nuorisotoimen toiveena on, että nuorisotilat avattaisiin toukokuussa. Asiasta päättää tautitilanteen perusteella pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä. Kaikki 14 tilaa ovat olleet suljettuina marraskuusta asti.

– Uskon, että nuorisotilojen avaaminen vähentäisi nuorison pahoinvointia ja häiriöitä, sanoo Vantaan nuorisopalvelujen johtaja Hannu Rusama.

Lähikuukausinakin nuorisotyöntekijät jalkautuvat usein kaduille nuorison pariin, vaikka nuorisotilat aukeaisivat.

Vantaa yrittää tavoittaa nuoria ja vanhempia entistä enemmän myös verkossa. Kaupunki järjestää poliisin kanssa verkkoseminaarin päihteidenkäytön ehkäisystä 10. toukokuuta.