Vantaan koronarokotusten ajanvarausnumero muuttui – uusi puhelinnumero tuli käyttöön tänään

Korona-ajanvavaraukset tehdään Vantaalla nyt uudesta puhelinnumerosta. Numero vaihtui tänään. Merja Turunen

Koronarokotukset pitää Vantaalla tilata nyt eri numerosta kuin aiemmin. Uusi puhelinnumero on 09 5844 3030 ja se on voimassa tästä päivästä alkaen.

Puhelinpalvelu toimii takaisinsoittopalveluna, yhteydenotto tulee pääsääntöisesti samana päivänä. Puhelimitse ajan voi varata arkiviikolla, maanantaista perjantaihin kello 8–16. Netissä varauksia voi tehdä koska tahansa osoitteessa www.koronarokotusaika.fi.

Hallituksen tekemän täsmennyksen mukaisesti nuorempia ikäryhmiä rokotetaan iän mukaan alenevassa järjestyksessä sen jälkeen, kun riskiryhmien, koronapotilaita hoitavan henkilökunnan ja iäkkäiden rokotukset on tehty. Ikäryhmiä on viisi: 60–69-vuotiaat, 50–59-vuotiaat, 40–49-vuotiaat, 30–39-vuotiaat ja 16–29-vuotiaat.

Vantaalla rokotetaan parhaillaan vuonna 1966 tai sitä aiemmin syntyneitä. Rokotuksen saavat myös ensimmäiseen riskiryhmään kuuluvat 16–64-vuotiaat ja toiseen riskiryhmään kuuluvat 18–64-vuotiaat.

Kaupungin tiedotteen mukaan rokotusaikoja on tarjolla hyvin ja lisää avautuu sitä mukaa kun rokotteita saadaan käyttöön.

Kommentoi

Mainos: Vantaan kaupunki Business Vantaa

Yrittäjä, älä huoli huomisesta! Vantaalla valmistaudutaan jo tulevaisuuteen

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut