Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus) aikoo perustaa poliklinikan koronaviruksen pitkäaikaisista oireista kärsiville.
Poliklinikasta on tehty esiselvitystä ja periaatteellinen päätös.
Koronavirusepidemian vaikeammin runtelemista maista tiedetään, että noin viidesosalla koronavirusinfektion sairastaneista erilaiset oireet jatkuvat akuutin vaiheen jälkeen.
Pitkäaikaisoireista kärsivät potilaat kuvaavat muun muassa uupumusta, hengenahdistusta, sydämentykytyksiä, rintakipua, lihaskipua, aivosumua, ahdistuneisuutta ja masentuneisuutta.
Suomen koronavirustartunnoista suurin osa, 59 prosenttia, on todettu Husin alueella.
– Tarkkaa tietoa koronavirusinfektion pitkäaikaisista oireista kärsivien lukumäärästä alueellamme ei ole, mutta tarvetta tällaiselle toiminnalle selkeästi on, sanoo johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi Husin tiedotteessa.
Poliklinikan toiminta pyritään käynnistämään mahdollisimman pian, Hus tiedottaa. Tarkka aikataulu selviää, kun toiminnalle on saatu tilat ja moniammatillinen henkilökunta.
Poliklinikalla tapahtuvan vastaanottotoiminnan tueksi rakennetaan Terveyskylään digihoitopolku. Poliklinikka toimii verkostomaisesti, potilaita lähettävät lääkärit voivat konsultoida poliklinikan asiantuntijoita ja he puolestaan voivat konsultoida tarvittaessa Husin muiden yksiköiden asiantuntijoita.
– Poliklinikan lääkäri tutkii potilaat huolellisesti ensimmäisellä käynnillä ja ohjelmoi tarvittavat diagnostiset tutkimukset, tarvittavat erikoislääkärien konsultaatiot sekä tekee yhdessä potilaan kanssa hoitosuunnitelman, kertoo tiedotteessa ylilääkäri Helena Liira, joka on ollut työryhmässä laatimassa esiselvitystä poliklinikan toiminnasta.
Suunnitelmissa on kytkeä poliklinikan toimintaan vahvasti perustutkimusta Helsingin yliopistosta ja Husin kliinistä tutkimusta sekä myös verkostoitua kansainvälisesti tutkimuksen saralla.
– Kyseessä on uusi lääketieteellinen tila ja sen vuoksi tarvitaan laaja-alaista tutkimusta tiedon lisäämiseksi, sanoo Liira.