Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tuore kysely: Koronaepidemia lisäsi lastensuojelun tarvetta – vanhemmilla yhä enemmän mielenterveyden ongelmia

Perheiden vaikeudet ja lastensuojelun asiakkaiden tuen tarve ovat lisääntyneet koronaepidemian takia, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Lastensuojelun keskusliiton teettämästä kuntakyselystä.

Kyselyyn vastanneista kunnista 40 prosenttia arvioi lastensuojelun asiakkaiden määrän lisääntyneen koronan takia ja 47 prosenttia kertoo lastensuojeluilmoitusten määrän kasvaneen.

Lastensuojelun johdolle suunnattuun kyselyyn vastasi 85 kuntaa ja 18 kuntayhtymää.

Lastensuojelun asiakasperheiden elämäntilanteet ovat selvästi vaikeutuneet valtaosassa kuntia. Jopa 63 prosenttia kunnista arvioi lasten mielenterveysongelmien lisääntyneen koronaepidemiaa edeltävästä ajasta.

Vastaavasti 55 prosenttia kunnista arvioi, että vanhemmilla on aiempaa enemmän mielenterveysongelmia.

– Mielenterveysongelmien kasvu on huolestuttavaa. Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen saatavuuteen pitää kiinnittää eritystä huomioita koronakriisin jälkihoidossa, toteaa THL:n erikoistutkija Pia Eriksson tiedotteessa.

Yli 70 prosenttia kyselyyn vastanneista kunnista ja kuntayhtymistä arvioi, että lastensuojelun perheiden vuorovaikutusongelmat, vanhempien jaksamattomuus ja lasten koulunkäyntiin liittyvät ongelmat ovat lisääntyneet.

Lastensuojelussa on ollut puutteita pitkään, jo ennen koronaepidemiaa. Siksi koronan suoraa vaikutusta on vaikeaa arvioida.

– Selvää kuitenkin on, että epidemia on pahentanut tilannetta. Se on myös korostanut jo olemassa olevia puutteita, Eriksson sanoo.

Korona heikensi lastensuojelun asiakkaiden sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuutta kuluneen talvena verrattuna viime syksyyn.

– Erityisen haastavana näkyy lasten- ja nuorisopsykiatrian sekä koulutoimen ja oppilashuollon palveluiden heikko saatavuus lastensuojelun asiakkaille, sanoo erityisasiantuntija Annukka Paasivirta Lastensuojelun Keskusliitosta.

Paasivirran mukaan koulussa pitää kiinnittää huomiota erityisesti oppilashuollon voimavaroihin.

Koulutoimen ja oppilashuollon palveluiden saatavuus vaikeutui ainakin jossain määrin, arvioi yli puolet, 56 prosenttia, vastanneista kunnista ja kuntayhtymistä. 62 prosenttia puolestaan arvioi lasten- ja nuorisopsykiatrian palveluiden saatavuuden vaikeutuneen.