Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Toimeentulotuen saajien määrä kasvoi Vantaalla huomattavasti

Koronapandemia näkyi Vantaalla toimeentulotukea saavien määrän kasvuna.

Koronavuoden 2020 kesäkuussa toimeentulotukea saaneita vantaalaisia oli noin 2 600 enemmän kuin vastaavana aikana vuotta aiemmin. Toimeentulotukea sai kesäkuussa 18 672 vantaalaista eli noin joka 13. vantaalainen. Myös joulukuussa 2020 toimeentulotukea saavia vantaalaisia oli lähes 2 000 enemmän kuin vuotta aiemmin.

Toimeentulotuki koostuu perustoimeentulotuesta, täydentävästä toimeentulotuesta ja ehkäisevästä toimeentulotuesta. Ensimmäisen myöntää Kela, kaksi seuraavaa kunta.

Koko Suomessa uusia Kelan maksaman perustoimeentulotuen saajia oli viime vuonna 21 000 enemmän kuin edellisvuonna, kertoo valtakunnallinen sosiaalibarometri 2021. Eniten kasvoi nuorten naisten toimeentulotuen saajien ryhmä.

Sosiaalibarometrin mukaan perustoimeentulotukea saaneiden määrän muutos kertoo kaikkein pienituloisimpien toimeentulovaikeuksien lisääntymisestä.

– Vaikka sosiaalibarometri on valtakunnallinen, se kuvaa hyvin myös Vantaan tilannetta, sanoo Vantaan perhe- ja sosiaalipalveluissa työskentelevä vs. aikuisten ja nuorten palvelupäällikkö Minna Ryhänen.

Perustoimeentulotuen tarkoitus on turvata ihmisarvoinen elämä kaikissa tilanteissa.

– Perustoimeentulotuki on viimesijaista tuloa eli sananmukaisesti viimeisellä sijalla muihin tuloihin tai etuuksiin esimerkiksi palkkaan, eläkkeeseen ja opintotukeen nähden, Ryhänen toteaa.

Koronapandemian vaikutukset näkyvät jo myös monessa muussa Vantaan asukkaiden hyvinvointia koskevassa tilastossa. Lastensuojeluilmoituksia tehtiin koronavuonna 2020 enemmän kuin vuosina 2019 ja 2018. Ilmoitusten määrä kasvoi erityisesti oppilaitosten ja varhaiskasvatuksen toiminnan alkaessa viime syksynä.

Syyskuussa Vantaalla tehtiin 1083 lastensuojeluilmoitusta. Se on yli kaksi sataa ilmoitusta enemmän kuin mitä tehtiin samaan aikaan vuotta aiemmin.

Myös työttömyysluvut kasvoivat vuonna 2020 voimakkaasti. Kaupungin työttömyysaste oli viime vuoden helmikuussa 8,6 prosenttia. Saman vuoden toukokuuhun mennessä työttömien työnhakijoiden määrä työvoimasta oli kivunnut jo 19,2 prosenttiin.

Tuoreimman helmikuisen tilaston mukaan Vantaan työttömyysprosentti on 14,7, se on Uudenmaan korkein.

Työttömyyden yleisen kasvun myötä myös nuorisotyöttömien määrä kasvoi nopeasti. Koronapandemian ensivaiheessa nuorisotyöttömyys peräti kolminkertaistui.

Ryhänen pohtii työttömien ja toimeentulotukea saavien määrän kasvun ja lastensuojeluilmoitusten lisääntymisen voivan liittyä toisiinsa.

– Kun työ eli rutiini häviää, se kiristää tilanteita, tuo taloudellisia huolia ja vaikuttaa mielialaan ja ihmissuhteisiin. Kaikenlainen vointi, fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen, on ollut suurella koetuksella pitkään.