Nuoren ylipainoon linkittyvät niin terveyskäyttäytyminen kuin perheen sosioekonominen taustakin.
Tuoreessa tutkimuksessa tarkasteltiin nuorten terveyttä, hyvinvointia ja terveyskäyttäytymistä kuvaavien tekijöiden, perhetaustan ja ylipainon yhteyksiä.
– Kun tutkimuksessa huomioitiin nuoren taustatekijät eli syntyperä, perheen koettu taloudellinen tilanne ja äidin koulutus, tilastollinen yhteys ylipainon sekä usean terveyttä ja hyvinvointia kuvaavan tekijän välillä säilyi, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kehittämispäällikkö Päivi Mäki tiedotteessa.
Suurella osalla nuoria ylipainon ja koululounaan syömättä jättämisen, kiusaamiskokemusten ja masennusoireiden välillä oli yhteys. Monella ylipainoisuus oli yhteydessä myös yksinäisyyteen.
Tutkimuksessa havaittiin lisäksi itsenäisiä yhteyksiä syntyperän ja sosioekonomisen aseman sekä terveyttä ja hyvinvointia kuvaavien tekijöiden välillä.
– Esimerkiksi perheen kohtalainen tai sitä huonompi taloudellinen tilanne oli yhteydessä nuoren raportoimiin keskusteluvaikeuksiin vanhempien kanssa, keskinkertaiseksi tai huonoksi koettuun terveydentilaan, ahdistuneisuusoireisiin, yksinäisyyteen, masennusoireisiin, aamupalan syömättä jättämiseen, kiusaamiskokemuksiin, vähäiseen liikuntaan ja alle kahdeksan tunnin yöuneen kaikilla nuorilla, toteaa THL:n johtaja Tiina Laatikainen.
Laatikaisen mukaan voidaan todeta, että sekä nuorten terveyskäyttäytyminen, että sosioekonominen asema ovat itsenäisesti yhteydessä ylipainoon ja ylipainon riskiä lisäävä terveyskäyttäytyminen on vain osittain riippuvaista sosioekonomisista taustatekijöistä.
– Vastaavasti vain osa ylipainoon yhteydessä olevista psykososiaalisista ja terveydellisistä haasteista selittyy sosioekonomisilla taustatekijöillä.
Myös aiemmista tutkimuksista tiedetään, että ylipaino on yhteydessä lapsen ja nuoren fyysiseen ja psyykkiseen terveydentilaan, hyvinvointiin ja terveyskäyttäytymiseen. Nuoren sosioekonomisen aseman yhteydestä ylipainoon ja terveyskäyttäytymiseen on myös tutkimusnäyttöä.
Uusin tutkimus perustui Kouluterveyskyselyn vuoden 2019 aineistoon.