Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Alkoihin odotetaan jopa historiallisen suurta ryysistä vappuviikolla – yhtiö julkaisi väripallukkakuvion ennustetuista ruuhka-ajoista

Alko toivoo ihmisiä asioimaan vappuviikolla ennakkoon ja välttämään ruuhkat. Suositeltavaa on asioida alkuviikosta ja aamun ensimmäisinä tunteina. Näin pystyy välttämään ruuhkia. Alko arvioi, että vappuviikolla sen myymälöissä käy noin 1,3 miljoonaa asiakasta, joka on 25 prosenttia enemmän verrattuna alkuvuoden normaaliin viikkoon. Alkot sulkeutuvat vappuaattona kello 18, kerrotaan tiedotteessa.

– Vilkkaimmat asiointipäivät vappuviikolla ovat torstai ja vappuaatto perjantai. Arvioimme, että asiointi painottuu perjantaina erityisesti iltapäivän tunteihin kolmen ja kuuden välillä. Ennustetut asiakasmäärät ovat historiallisestikin tarkasteltuna korkeat, toteaa Alkon liiketoimintajohtaja Kari Pennanen tiedotteessa.

– Tänä vuonna vappu on poikkeuksellinen. Vappuaatto sijoittuu perjantaille ja myymälät ovat lauantaina kiinni. Lisäksi vapun asiakasmääriä todennäköisesti nostaa voimassa olevat ravintoloiden anniskelurajoitukset, erityisesti myymälöidemme viimeisinä aukiolotunteina. Koronaturvallisuusohjeiden mukaisesti rajoitamme tarvittaessa kerrallaan asioivien asiakkaiden määrää myymälöissämme, Pennanen jatkaa.

Turvavälien takaamiseksi Alko rajoittaa tarvittaessa myymälässä kerrallaan asioivien asiakkaiden määrää. Viranomaisohjeiden mukaan Alkon myymälöissä palvellaan kaikki ne asiakkaat, jotka ovat tulleet myymälään sisälle viimeistään myymälän sulkemisaikana. Myymälän ulkopuolella olevasta jonosta ei asiakkaita voida ottaa sisään myymälään sen sulkemisajan jälkeen.

– Toivomme, että asiakkaamme asioisivat rauhallisempina ajankohtina ja että muistamme turvallisen asioinnin tavat turvaväleistä kasvomaskin käyttöön.

Juttua muokattu 28.4.2021 kello 13.30: vaihdettu kuva uuteen, edellisessä kuvassa oli virhe torstain kohdalla.