Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ulkoilijat eivät ole vielä löytäneet Sipoonkorpeen vievän uuden bussilinjan kyytiin – liikennöitsijä uskoo kuitenkin kasvuun, kunhan kevät etenee

Vantaalta Sipoonkorven kansallispuistoon suuntaavan hop-on, hop-off -bussilinjan suosio on ollut alkuun vaisua.

– Matkustajia ei ole tungokseen asti, puhutaan muutamista päivässä, toteaa bussilinjaa operoivan Packalén Busin toimitusjohtaja Rune Packalén.

Hän näkee alun hiljaisuudelle monta syytä.

Liikennöinti kansallispuistoon alkoi maaliskuun lopussa korona-aikana. Tuolloin puhuttiin pääkaupunkiseudun liikkumisrajoituksista ja muista uusista toimenpiteistä. Tämä näkyi matkustajamäärissä.

Kansallispuistoon suuntaavat ulkoilijat odottavat tietysti myös optimaalista ulkoilusäätä.

– Myös sää vaikuttaa aina matkustajamääriin. Aurinkoisena viikonloppuna matkustajia on enemmän, hän muistuttaa.

Maalis–huhtikuusssa Sipoonkorvessa oli paikoin lumista ja jäistä. Packalén ennustaakin matkustajamäärien toukokuussa kasvavan, kun luonto herää kevääseen.

Hop-on, hop-off -bussi kulkee perjantaista sunnuntaihin Tikkurilasta Sipoonkorven kansallispuistoon ja takaisin. Pysäkkejä on kaikkiaan 12.

– Eniten kyytiin tullaan Tikkurilan asemalta ja myös Kuusijärveltä. Tyypillisesti pois jäädään Byabäckenin tai Bakurskärrin kohdalla, hän kertoo.

Packalén aikoo tällä viikolla neuvotella Vantaan kaupungin ja Sipoon kunnan kanssa kesän aikatauluista. On mahdollista, että aikatauluja laajennetaan retkeilysesongin vilkastuessa. Työn alla on myös reittikartta metsään menemisen helpottamiseksi.

Tarkat ajopäivät ja aikataulut yritys päivittää muun muassa Facebook-sivulle (Sipoonkorpi Hop on Hop Off Sibbo Storskog).

Korona-rajoitukset on huomioitu hop-on, hop-off -bussin toiminnassa. Bussissa joka toinen penkkirivi on käytössä ja käsidesiä tarjolla. Matkustajille suositellaan vahvasti kasvomaskin käyttöä. Matkaliput voi ostaa bussista joko käteisellä, pankkikortilla tai Mobile Payllä.