Vantaan kuntavaalipaneelit käyntiin – seuraa keskustelua Vantaa-kanavalta

Kuntavaalipaneeleja voi tänä vuonna seurata omalta tietokoneelta, kertoo paneelit juontava Vantaan Sanomien päätoimittaja Mia Lindström. Paneelikeskusteluja voi seurata Vantaa-kanavan kautta. Ensimmäinen keskustelu on luvassa 5. toukokuuta. Päivi Tuovinen

Toimitus

Kuntavaalit pidetään tänä vuonna poikkeuksellisissa tunnelmissa. Puolueiden kampanjointi on suuntautunut koronarajoitusten vuoksi valtaosin verkkoon. Vaaliteltoilla ei ajatuksia kuntapolitiikasta vaihdeta.

Vantaalaiset puolueet ja aktiiviset kuntalaiset halusivat virkistää vaalikeskustelua. Yhteistyön, jossa ovat mukana sekä Vantaan Sanomat että Vantaan kaupunki, tuloksena syntyi kolmen vaalipaneelin sarja, jota voi katsoa Vantaa-kanavalta ensi keskiviikosta alkaen.

Kansalaisaktiivi Anna Hurmalainen on ollut mukana ideoimassa vaalipaneeleita.

– Kirjoitin yhteen vantaalaiseen Facebook-ryhmään, että miksi emme saa tietää valtuustoehdokkaiden arvoja ja ajatuksia, mitä asioita he asukkaiden eteen oikeasti ajavat vai ajavatko sittenkään. Siihen vastasi muutama sanoin ajatellut, ja sitten pyysin heitä ideointipalaveriin mukaan, Hurmalainen muistelee.

Vaalipaneelien lisäksi Hurmalainen on ollut mukana järjestämässä Youtuben kautta nähtäviä, kullekin kaupunginosalle räätälöityjä Perjantaisauna-tilaisuuksia.

Ensimmäinen vaalipaneeli järjestetään keskiviikkona 5. toukokuuta kello 18–19.30. Tuolloin keskustellaan lapsiin ja nuoriin liittyvistä asioista.

Toisessa vaalipaneelissa (19.5.) keskustellaan ratikasta, liikenteestä ja asumisesta.

Viimeisen tilaisuuden (26.5.) aiheena on ikäihmiset ja terveydenhuolto.

– Vaalipaneelissa keskustellaan ajankohtaisista vantaalaisia koskevista arjen asioista. Jokaisella puolueella on kussakin paneelissa mukana yksi ehdokas, kertoo paneelit juontava Vantaan Sanomien päätoimittaja Mia Lindström.

Myös katsojat voivat ottaa osaa lähetykseen ja lähettää omia kysymyksiään illan teemoista Vantaa-kanavan kautta. Kysymyksiä poimitaan lähetykseen illan aikana.

Hurmalainen kokee vaalipaneelit tärkeiksi. On tärkeää tietää, mitä mieltä eri puolueet ovat paikallisista asioista ja myös vaatia valtuutetuilta vastuuta päätöksistä.

– Pitäisi enemmän ymmärtää, että kaupunki ja sinne valitut valtuutetut ovat vastuussa asukkaille päätöksistä ja niiden seurauksista. Kaupunki on asukasta varten, eikä toisin päin. Heidän palkanmaksajansa on asukas verojen maksajana, Hurmalainen pohtii.

–  Asukas haluaa rahoilleen vastinetta palveluna: toimivat terveyskeskukset, lähikoulut, lähipäiväkodit ja turvallinen ja terve koulu- ja asuinympäristö. Tämän kun sisäistää, on jo matkalla oikeaan suuntaan, hän lisää.

Äänestäjänä hän kaipaisi kuntapolitiikkaan lisää asukaslähtöisyyttä, avoimuutta ja helppoutta. Asiat pitäisi kertoa avoimesti ja ottaa asukkaat mukaan vaikuttamaan hyvissä ajoin.

–  Ei se ole vaikeaa, jos politiikka olisi asukkaiden asioiden hoitoa. Mitäpäs jos lähtisi siitä?

Vaalipaneelit ke 5.5., 19.5. ja 26.5. klo 18–19.30. Lähetyksen voi katsoa Vantaa-kanavalta joko suorana tai myöhemmin tallenteena.

Siirry vaalien tulospalveluun

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut