Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vantaan vesille pääsee narraamaan kaloja yhteisluvalla – Myös Tikkurilankoskella saa nyt viekoitella vieheellä lohikalaa

Innokkaat kalastajat voivat nyt sukkuloida Vantaan eri vesialueilla entistä vapaammin. Kalastuksen uusi yhteislupa kattaa kaikki kaupungin hallinnoimat vesialueet niin, että Vantaankosken ja Tikkurilankosken luvalla saa pyytää vieheellä kalaa kahden kosken lisäksi kaikilla muillakin Vantaan vesialueilla Vantaanjoessa, Keravanjoessa ja merialueilla.

Kalastelemaan pääsee myös uutta yhteislupaa huokeammalla luvalla, jolla saa oikeuden muille Vantaan vesille, mutta ei Tikkurilan- eikä Vantaankoskelle.

Lupia myydään esimerkiksi Tikkurilan Vantaa-infossa. 18–64-vuotiaiden on lisäksi maksettava valtion kalastonhoitomaksu, ellei kalastus ole pelkkää ongintaa tai pilkkimistä.

Helposti saavutettava uusi kalastuskeidas on Tikkurilan ydintä hipova Tikkurilankoski, jossa pääsee nyt kalastamaan ensi kertaa sen jälkeen kun padon keskiosa pari vuotta sitten purettiin. Luvan mukainen alue koskella ulottuu Kuninkaalantien sillan yläpuolelta Heurekan suvantoon ja on noin 400 metrin pituinen.

Ruokakalaksi saa koskialuilta pyytää enintään kaksi lohikalaa vuorokaudessa luonnonvaraista taimenta lukuun ottamatta. Villitaimenen tunnistaa tallella olevasta pyöreämuotoisesta rasvaevästä, joka sijaitsee selkäevän ja pyrstöevän välissä.

Sekä Tikkurilan- että Vantaakoskeen istutetaan kauden aikana pyyntimittaisia kirjolohia. Ensimmäiset niistä istutettiin jo vappuaattona.

Kudun suojelemiseksi kahlaaminen koskialueilla on kielletty toukokuun loppuun asti ja kielto astuu voimaan taas 1. lokakuuta.

Molemmilla koskilla on tehostettu kalastuksenvalvonta. Lisätietoja kalastuksesta, luvista ja kalastussäännöistä Vantaan alueella löytää kaupungin verkkosivuilta.

Tikkurilankoskessa näkyy nyt isoja kaloja – Yhden kalan "hinta" on yli 3 000 euroa

Tikkurilankosken padon purku johti myrkkyhommiin

Tikkurilankosken padon purkamista halutaan tulla katsomaan ulkomailta asti