Urheilu: Vantaalaista Kenttäurheilijat-58 -seuraa edustava Laura Manninen ei juokse tavoitteiden perässä, vaan siksi, että hän nauttii juoksemisesta.
Vastikään 48 vuotta täyttäneen Laura Mannisen vauhti ei tunnu hiipuvan iän karttuessa.
Huhtikuussa Manninen juoksi naisten sarjan ylivoimaiseen voittoon maantiejuoksun SM-kisojen puolimaratonilla Pyhtäällä ja viikon päästä siitä paransi yli kahdella minuutilla naisten 10 kilometrin reittiennätystä uuden kotikuntansa Hirvensalmen lähettyvillä Mikkelissä kisatussa talvijuoksusarjan tapahtumassa. Miesten sarjassa hän olisi Mikkelissä ollut hopealla.
Lue myös: Laura Manninen juoksi puolimaratonilla uuden ennätyksen
Länsi-Savoon muutostaan huolimatta Manninen on edelleen vantaalaisen KU-58:n urheilija.
– Helmikuussa muutimme Hirvensalmelle. Tarvitsimme lisää harrastetilaa, eikä meidän tontillemme Espooseen saanut enää rakentaa, Manninen perustelee hänen ja Matti-miehensä ratkaisua.
– Nyt asumme entisessä koulussa, ja tilaa riittää. Teemme molemmat etätöitä, ja näyttää siltä, ettei ihan lähitulevaisuudessa tarvitse käydä konttorilla, kertoo it-asiantuntijana työskentelevä Laura Manninen.
En treenaa kisoja varten vaan omaksi ilokseni.
Hirvensalmi ei valikoitunut uudeksi asuinkunnaksi lenkkimaastojen vuoksi.
– Harjoittelen suurimmaksi osaksi juoksumatolla ja cross trainerilla. Olen käynyt täällä vasta kuusi kertaa ulkona lenkillä, Manninen kertoi puolisentoista viikkoa sitten puhelimitse.
– Yhden kivan kympin lenkin olen täältä löytänyt. Sitä varmaan jatkossa tahkoan.
Aiemmin Manninen harjoitteli kotonaan runsaasti myös porrasjuoksulaitteella, mutta vuoden takaisen ”Mount Everestille nousun” jälkeen sen käyttö on jäänyt vähemmälle.
– Meni puoli vuotta, ennen kuin laitoin siihen edes virtoja päälle, Manninen naurahtaa. Hän kapusi laitteella maailman korkeinta vuorta vastaavaan korkeuteen, eli noin 8 850 metriä. Aikaa kului 7 tuntia 17 minuuttia.
Viime syksynä Manninen voitti Vantaan Maratonin yhteydessä juostulla SM-maratonilla naisten sarjan ajalla 2.42,43. Se oli kauden kotimainen kärkiaika, Vantaan Maratonin reittiennätys ja N45-luokan uusi Suomen ennätys. Mannisella oli viime vuoden lopulla nimissään eri matkoilta peräti yhdeksän 45 vuotta täyttäneiden naisten SE-tulosta.
Vuosi sitten keväällä Manninen juoksi puolimaratonin Haagissa aikaan 1.14,01. Se alitti Pariisin EM-kisojen aikarajan, mutta viime kesänä pidettäviksi aiotut kisat peruttiin koronan vuoksi kokonaan.
– Minulle se ei ollut mikään maailmanloppu. Otan kaikki kisat treeninä, ja se EM-kisa olisi ollut minulle vain yksi treeni muiden joukossa, sanoo Manninen, joka edusti Suomea puolimaratonilla Amsterdamin EM-kisoissa 2016. Samana vuonna hän juoksi oman maratonennätyksensä 2.41,08.
Juoksija valmentaa itse itseään.
– Ihan fiiliksen mukaan menen. Mieheni on hengessä mukana ja vatvoo, jos haluan jotakin vatvoa. Aamutreenillä saa hyvän työvireen koko päiväksi. En laske kilometrejä enkä aikaa. Aamun alkuverryttely kestää saman verran kuin sämpylöiden paistuminen uunissa, Manninen valottaa systeemejä.
– Vauhtikestävyysharjoite kestää tunnin. Sitten on esimerkiksi lyhyempää ”pyramidia”, missä on kuusi kolmen minuutin rypistystä. Sunnuntaisin yleensä vähän mietiskelen tulevaa viikkoa. Kisaviikoille on aina tietyt rutiinit.
Tällä erää kisoja ei ole tiedossa.
– En ole ilmoittautunut mihinkään. Olenkin tylsä haastateltava, kun minulla ei ole kisasuunnitelmia eikä tavoitteita, Manninen tunnustaa.
– Usein päätän olla menemättä johonkin kisaan, mutta sitten viimeisenä ilmoittautumispäivänä kipinä syttyy. Niin kävi muun muassa viime vuonna Kalevan kisojen kanssa, toteaa Manninen, joka otti Turussa 10 000 metriltä pronssia.
Länsisavolaiset seurat eivät ole ainakaan vielä kosiskelleet alueensa uutta asukasta riveihinsä.
– Ajattelevat varmaan, ettei tämän ikäinen ihminen varmaankaan enää ensi vuonna juokse. Mutta treenaaminen on minulle päivän herkkupala, ja kun numerolappu on rinnassa, saan lisäbuustia. Mutta en treenaa kisoja varten vaan omaksi ilokseni. On vain yksi elämä. Pitää tehdä asioita, joista tykkää.
Aiheesta lisää:
Näin sujui Laura Mannisen ME-maraton – "Pyrin pääsemään flow-tilaan"