Vantaa rokottaa koronaa vastaan nyt 40–44-vuotiaita

Sanomalan rokotuspisteessä annetaan jatkossa vain tehosterokotuksia. Tiina Örn

Vantaalla rokotetaan koronavirusta vastaan nyt 40–44-vuotiaita (1977–1981 syntyneitä). Aika tulee varata ensisijaisesti netin kautta osoitteesta www.koronarokotusaika.fi.

Jos ajanvaraus netin kautta ei ole mahdollista, ajan voi varata takaisinsoittopalveluna puhelimitse numerosta 09 5844 3030 arkipäivisin kello 8–16.

Kaupunki suosittelee varaamaan ajan ensimmäiseen rokotukseen ja tehosterokotukseen samalla kertaa.

Vantaan Rokotuspisteet sijaitsevat Korson Lumossa (sisäänkäynti Merikotkankujan ja Urpiaisentien kulmasta), Hiekkaharjun Variassa (Tennistie 1) ja Myyrmäen Energia-areenalla (Rajatorpantie 23).

Sanomalan rokotuspisteelle ei voi enää varata uusia rokotusaikoja, vaan pisteellä annetaan vain tehosterokotteita. Rokotuspiste on toiminnassa heinäkuun 2021 loppuun saakka.

Tehosterokotukset ovat käynnistyneet tällä viikolla ja tehosterokotuksilla on vaikutusta ensimmäisten rokotusten etenemiseen.

Aiemmin tänä vuonna annetut tehosterokotusajat ovat voimassa ja rokotuspisteellä annetaan ikäryhmästä riippuen THL:n ohjeistuksen mukaista rokotevalmistetta.

Kommentoi

Mainos: Vantaan kaupunki

Asiakkaiden onnistuminen on työn suola

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut