Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hellettä vai ei? Sadetta? Katso mitä Forecan meteorologi kertoo pitkästä ennusteesta kolmelle kesäkuukaudelle

Ensi kesänä lämpötilat pysyttelevät ajankohdan keskiarvoissa tai ovat sitä hieman lämpimämpiä.

Pitkästä ennusteesta kirjoittaa Forecan sivuilla meteorologi Joanna Rinne.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus on julkaissut uuden vuodenaikaisennusteensa. Kolmen kuukauden ennusteessa käsillä on nyt jakso kesäkuusta elokuulle.

Rinne toteaa Forecan sivuilla, että vuodenaikaisennusteen perusteella kolmen kuukauden jakso kesä-heinä-elokuu on Suomessa keskilämpötilaltaan ajankohdan keskiarvon luokkaa tai hieman sitä lämpimämpi.

– Vuodenaikaisennusteen mukaan kesäkuukausina eli kesä-, heinä- ja elokuussa kokonaisuutena ilmanpaine on Suomessa vuodenajan keskiarvon tasolla. Eli kesään mahtuu todennäköisesti sekä korkeapaineen alueita että matalapainetoimintaa, kuten yleensäkin meillä kesäisin, Forecan Rinne kirjoittaa.

Kolmen kuukauden sademäärän ennustetaan olevan kesä-elokuussa Suomessa vuodenajan keskiarvon mukainen tai hitusen sitä vähäisempi.

Eurooppaan on ennusteen mukaan luvassa tavanomaista lämpimämpi kesä.

Etenkin Keski- ja Etelä-Eurooppaan ennustetaan kolmen kuukauden jaksolle kesä-elokuulle jopa 0,5-2 astetta ajankohdan keskiarvoa korkeampaa keskilämpötilaa.

– Tämä voi viitata yhteen tai useampaan kuumaan korkeapainejaksoon Keski- ja Etelä-Euroopan alueella kesä-elokuun aikana. Pitkät, lämpimät korkeapainejaksot ovat ennusteen perusteella hyvinkin mahdollisia.

Rinteen mukaan Pohjois-Euroopassa, myös Suomessa, vastaavia selviä merkkejä ei ennusteessa ole.

– Siksi voidaan olettaa, että meille on tulossa kesä, johon normaalitapaan mahtuu sekä lämpimiä ja kuivempia jaksoja että viileitä ja sateisempia jaksoja, hän sanoo.

Viime kesänä Suomessa oli hellepäiviä kesäkuussa peräti 21, heinäkuussa 10 ja elokuussa 9.

Kesän korkein lämpötila oli 25. kesäkuuta Kankaanpäässä Niinisalon lentokentällä mitattu 33,5 astetta. Kesäkuun lämpöennätys on 33,8 astetta vuodelta 1935.

Meteorologi Joanna Rinne muistuttaa, että vuodenaikaisennuste on kehitetty tropiikin sään ennustamiseen.

– Vaihtelevan sään leveysasteilla, kuten Suomessa, vuodenaikaisennusteen ennustuskyky on melko heikko. Vuodenaikaisennuste ei myöskään ota kantaa siihen, millä tavalla poikkeama keskiarvoista tapahtuu kolmen kuukauden ajanjakson sisällä.

Myöskään sateiden osalta ennusteesta ei Rinteen mukaan näe, miten mahdolliset sateet jakautuvat koko kolmen kuukauden jaksolle.

Suomessa terminen kesä alkaa etelässä tilastojen mukaan keskimäärin toukokuun puolivälin jälkeisellä viikolla ja maan keskiosassa toukokuun loppupuoliskon mittaan.

Viime vuonna terminen kesä alkoi Suomen eteläosassa aikaisimmillaan 21. toukokuuta, pohjoisessa Lapissa myöhäisimmillään 12. kesäkuuta.

Korjattu klo 12.34.: Muutettu otsikkoa vastaamaan paremmin jutun sisältöä.