Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea myönsi Vantaalle neljä uutta apteekkilupaa viime vuoden huhtikuussa. Silti yhtäkään uutta apteekkia ei ole vielä avattu.
Apteekkien tulo on tyssännyt haussa hävinneen hakijan tekemiin valituksiin Helsingin hallinto-oikeuteen.
Jaostopäällikkö Pirjo Rosenberg Fimeasta sanoo, että valittajat vetoavat yleensä siihen, että olisivat ansioituneempia kuin ne, joille lupa myönnettiin.
– Valitukset menevät harvoin läpi.
Valittamista voi kuitenkin jatkaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti, mikä viivyttää apteekkien perustamista. Kaikki eivät viitsi tai voi odottaa asian ratkeamista ja näin kävi Vantaalla.
Kaksi apteekkiluvan saanutta on luopunut luvastaan ja Fimea käsittelee alkuperäiset lupahakemukset uudelleen. Hakijoita on nyt jäljellä 18.
– Heistä valitaan uudet apteekkarit mahdollisimman nopeasti, ehkä kesällä, Rosenberg kertoo.
Kun neljä uutta apteekkilupaa saadaan lopulliseen päätökseen, Vantaalla on yhteensä 16 apteekkia ja muutama sivuapteekki. Luvan saatuaan apteekin voi perustaa mihin tahansa Vantaan alueella. Myyntipaikan valinta vapautui helmikuussa 2018.
Apteekkiluvista Vantaalle on valittanut proviisori Tapio Heilala, 60, joka toimii apteekkarina tällä hetkellä Länsi-Norjassa. Heilalan mukaan Fimea ei ole lupia myöntäessään arvostanut hänen noin kymmenen vuoden apteekkarikokemustaan Norjassa. Apteekkialalla hän on ollut yhteensä noin 40 vuotta.
– Norjassa apteekin pitäminen on vaativampaa kuin Suomessa, Heilala sanoo.
Hän perustelee sitä muun muassa kovalla kilpailulla ja työvoimapulalla.
– Fimea ei voi syrjiä ulkomailla hankittua kokemusta.
Heilala haluaa palata Suomeen ja hän on hakenut myös muun muassa Kelan pääjohtajan ja Kittilän kunnanjohtajan paikkaa 2019.
Heinäkuussa 2010 Yle uutisoi, että Fimea oli peruuttanut Heilalan apteekkiluvan, kun tämä toimi Siikaisten apteekkarina Satakunnassa. Syynä luvan perumiseen olivat muun muassa ilmoitusvelvollisuuksien laiminlyönnit. Tarkastuskäynneillä oli myös todettu tilojen epäsiisteyttä ja ongelmia lääkkeiden annosjakelussa sekä varastoinnissa. Heilala myönsi Ylelle, että joitain laiminlyöntejä oli tapahtunut, mutta ne eivät hänen mielestään olleet sellaisia syitä, että apteekkilupa pitäisi peruuttaa.
Vantaan Sanomille Heilala toteaa, että hän luopui kannattavuusongelmista kärsineestä Siikaisten apteekista ennen kuin Fimea peruutti luvan. Heilala oli hakenut apteekkariksi Ahvenanmaalle.
– Kun hakijat julkistettiin, totesin olevani ylivertainen hakija. Siinä vaiheessa luovuin Siikaisten apteekista.
Apteekkilupaa Ahvenmaalle hän ei kuitenkaan saanut. Heilalalla on toistaiseksi ollut apteekkilupa vain Siikaisissa.