400 000 kirjastokirjaa jää hakematta – noutamatta jääneestä varauksesta aletaan periä maksu kesäkuussa

Kirjastoista on korona-aikana voinut hankkia materiaalia lähinnä varaamalla. Arkisto/Armi Suojanen

Helmet-kirjastoissa tehdään vuosittain 2,8 miljoonaa varausta, joista jää noutamatta 14 prosenttia. Se tarkoittaa, että 400 000 kirjaa vuodessa odottaa hakijaa turhaan, kun samaan aikaan joku toinen odottaa juuri sitä teosta luettavakseen.

Tätä ongelmaa helpottamaan Helmet-kirjastot ottaa 1. kesäkuuta käyttöön yhden euron maksun noutamatta tai peruuttamatta jätetystä aineistosta. Varaaminen säilyy edelleen maksuttomana.

Varausten noutamatta jättäminen hidastaa aineiston kiertonopeutta, pidentää varausjonoja ja aiheuttaa asiakkaiden tyytymättömyyttä kirjastoon. Lisäksi kirjojen turha kuljettaminen eri puolille pääkaupunkiseutua kuormittaa ympäristöä.

Jos turhat varaukset vähenevät, henkilöstön työaikaa vapautuu muihin tehtäviin.

Kesäkuun alussa alkavaa maksua ei peritä alle 18-vuotiailta, kotipalvelun asiakkailta, joustoasiakkailta eikä yhteisöasiakkailta, kuten kouluilta ja päiväkodeilta.

Monessa kunnassa on jo käytössä maksu noutamatta jääneistä varauksista.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut