Yrittäjiä ja pieniä ja keskisuuria yrityksiä kannustetaan yhä enemmän vaihtamaan yrityksen omistajaa.
Suomen Yrittäjät julkisti tammikuussa viisitoista toimenpidettä omistajanvaihdosten edistämiseksi. Ne koskevat esimerkiksi rahoitusta, verotusta ja neuvontaa.
– Omistajanvaihdosteema on ollut pitkään jopa salattu elinkeinopolitiikan osa, sanoo Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujala.
Yrittäjäjärjestö on Kujalan mukaan tehnyt pitkään töitä yritysten omistajavaihdosten edistämiseksi.
– Näimme jo yli kymmenen vuotta sitten, että yrittäjien ikärakenne erityisesti 2020-luvulla on sellainen, että tarvitsemme työpaikkojen turvaamiseksi omistajavaihdoksia ja siihen liittyviä kehittämistoimia.
Uudellamaalla sijaitsee kolmannes koko maan yrityksistä eli noin 100 000 yritystä. Kujala sanoo, että yritysgallupeista näkyy, että yhä useampi on koronaepidemian aikana alkanut suunnitella omistajan vaihtoa ja yrityksen myymistä.
– Se on tyypillistä erityisesti ikääntyneillä yrittäjillä. Ja entistä useammin yritys myydään ulkopuoliselle eikä tehdä sukupolvenvaihdosta.
Omistamisen tulevaisuudesta julkistettiin keväällä hallituksen asettaman työryhmän raportti, joka sisältää paljon yhteisiä näkemyksiä yrittäjäjärjestön kanssa. Työryhmää johti kansanedustaja Juha Sipilä (kesk.).
Sipilä esitteli raportin tavoitteita Suomen Yrittäjien verkkotilaisuudessa torstaina. Hän painotti erityisesti talousosaamisen lisäämistä, mikä hälventäisi myös yritysten omistamiseen liittyviä epäluuloja.
– Kun yrittäjyys on mennyt hyvin eteenpäin koulutuksessa, otettaisiin omistajuus sinne mukaan. Yrityksen ostaminen yrityksen perustamisen sijaan pitäisi olla myös vaihtoehto, jota kouluissa opetetaan, Sipilä sanoo.
Asenneilmapiiri omistamista kohtaan ei kuitenkaan aina ole paras mahdollinen.
– Omistaminen nähdään vähän kuin keinotteluna, siinä on samaa ilmapiiriä kuin yrittäjyyttä kohtaan oli 20 vuotta sitten, Sipilä harmittelee.
Ruotsissa kotitaloudet ovat hyvin mielellään mukana pienissä yrityksissä ja se selittää Sipilän mukaan Ruotsin vahvaa First North -pörssilistausta.
– Siellä on kymmenkertainen määrä yrityksiä kuin mitä meillä on.
Suomessa kotitalouksien varat ovat pääosin asunnoissa ja talletustileillä. Sipilää ilahduttaa, että osakesäästäjien määrä kuitenkin kasvaa – osakesäästötili on nostanut heidän määräänsä jo 13 prosentilla.
– Asenteet ja ilmapiiri muuttuvat hitaasti sitä myöten, mitä useampi suomalainen omistaa osakkeita pörssissä tai listaamattomia yhtiöitä.
Sipilä myös moitti suomalaisia yrittäjiä kasvuhakuisuuden puuttumisesta. Vain noin neljännes pienistä ja keskisuurista yrityksistä hakee kasvua.
– Keskisuurten yritysten kasvuvauhti on todella hidas. Ne ovat usein alisuoriutujia, joilla olisi potentiaalia paljon enempään.
Monet perheyritykset eivät halua ulkopuolisia omistajia ja usein ollaan vain tyytyväisiä vallitsevaan tilanteeseen ja halutaan pitää riskit matalina.
Uudellamaalla on noin 30 000 yritystä, jotka seuraavien viiden vuoden aikana suunnittelevat omistajanvaihdosta.
Ajankohtaista se on 5 000-6 000 yritykselle, mutta vuosittain vaihdoksia tehdään alle tuhat.
– Mitä tapahtuu 4 000-5 000 yritykselle jotka sitä suunnittelevat, mutta se ei tapahdu. Todennäköisesti vaihdos lykätään eteenpäin hamaan tulevaisuuteen ja ehkä osa yrityksistä myös valitettavasti lopettaa, sanoo Suomen Yrittäjien projektipäällikkö Arto Kämppi.
Yrittäjäjärjestö aloitti keväällä hankkeen omistajanvaihdosten edistämiseksi.
Ensisijaisena kohteena ovat yli 50-vuotiaat pienten ja keskisuurten yritysten omistajat, jotka suunnittelevat omistajanvaihdosta.
– Vaihdos ei ole ihan nopea, sen valmisteluun ja joustavaan toteuttamiseen kuluu kahdesta kolmeen vuotta, Kämppi toteaa.
Suunnittelu sisältää paljon faktoja ja numeroita ja sopimuksia – ja myös tunnetta.
– Myyvälle yrittäjälle kyse on usein hyvinkin tunteisiin käyvästä asiasta, siinähän luovutaan omasta yritystoiminnasta. Mutta jokainen yritys jossakin vaiheessa vaihtaa omistajaa, Kämppi muistuttaa.
Lue lisää: Yrityksiä myydään liian vähän – "Toteutumattomat kaupat haaskaavat sekä osaamista että omaisuutta"