Pii oli kivikauden Vantaalla harvinainen materiaali – paljastaa lisätietoa ihmisten käyttäytymisestä

Jokiniemen muinaispuiston alueelta löytynyt piinuolenkärki. Esine kuuluu Suomen Kansallismuseon kokoelmiin. Stella Karlsson/Vantaan kaupunginmuseo

Andreas Koivisto

Kivikauden Vantaalta on löytöjä, joiden raakamateriaalia ei esiinny luontaisesti Suomessa. Yksi niistä on piikivi.

Lähellä Suomea on kaksi eri geologista muodostumaa, joissa sitä esiintyy. Nämä sijaitsevat Venäjällä ja Skandinaviassa. Vantaalta on löytynyt piitä kummastakin esiintymästä.

Piitä on tuotu Vantaalle sekä valmiina esineinä, että raakamateriaalina. Kivikauden vantaalaiset ovat siis hankkineet suuria paloja piitä voidakseen itse valmistaa niistä esineitä.

Kivikautisen piin löytyminen Vantaalta kertoo ihmisten liikkuneen laajasti jo varhain. Ei pysytty ainoastaan lähiseudulla, vaan matkaa saatettiin taittaa kaukaisillekin alueille.

Pii on kuitenkin ollut Suomessa harvinaista ja siihen näyttää liittyneen voimakas symbolinen merkitys.

Tämä näkyy erityisesti kivikautisissa haudoissa, joissa pii oli arvostettua. Välillä haudoissa olevia piinuolenkärkiä on katkaistu keskikohdalta.

Kaikki esineet eivät kelvanneet hauta-antimiksi. Kirveitä, talttoja ja saviruukkuja löytyy haudoista hyvin harvoin. Tämä viittaa siihen, että hauta-antimien suhteen on ollut sääntöjä, joihin on enää mahdotonta päästä kiinni.

Myös ympäristöllä näyttää olleen merkitystä hautapaikan valinnassa. Haudat sijaitsevat usein jonkin luonnonmuodostelman läheisyydessä.

Esimerkiksi Jönsaksen haudat Myyrmäessä sijaitsevat kallion juurella. Ne on kaivettu kallion myötäisesti. Kallio on ainoa näkyvä maamerkki asutuksen läheisyydessä ja on luultavasti toiminut jonkinlaisena muistomerkkinä haudoille.

Vantaan Sanomien ja Vantaan kaupunginmuseon juttusarjassa nostetaan esille paikallista historiaa tutustumalla museon kokoelmiin ja kulttuuriympäristökohteisiin. Kirjoittajat ovat museon henkilökuntaa.

Lisää historiaan liittyviä juttuja löydät täältä .

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut