Kaupunki teki puistosta luvattoman maanläjityspaikan – Asukkaat: Kasoissa asuvat rotat tunkeutuvat omakotialueelle

Ympäristö: Asukas moittii kaupunkia rottaongelman ruokkimisesta Koivuhaassa. Kaupungininsinöörin mukaan maakasat ja puut on määrä poistaa tämän vuoden aikana.

Apilapuiston maaläjät sijaisevat alle kivenheiton päässä omakotitaloalueesta. Tiina Örn

Mikko Välimaa

Aivan paikallisen omakotitaloalueen vieressä olevaan puistoon kasatut kaupungin läjitysmaat ja puuhakekasat ärsyttävät asukkaita Vantaan Koivuhaassa.

Apilapuistoksi nimetylle tontille on ajettu kaupungin maata ja puuta, jonka haketuksesta aiheutuu melua.

Vantaan Sanomien haastatteleman asukkaan mukaan läjityskasoissa elää myös rottayhdyskunta, jonka siimahäntäiset jäsenet tunkeutuvat omakotitaloalueelle. Rotat ovat asukkaan mukaan todennäköisesti syypäitä siihen, että alueelle pysäköityjen autojen johtoja on nakerrettu hajalle.

Asukas sanoo, että Apilapuistosta on tullut luvaton maankaatopaikka, jonka haittoja kaupunki on katsonut sormien läpi.

Puistossa on sekä multakasoja että haketettavaa puuta. Tiina Örn

Kaupungin rakennusvalvontapäällikkö Risto Levanto sanoo, että Apilapuiston tilanne on tiedossa. Levanto vahvistaa, että läjitysmaita ja puuta on varastoitu alueelle vastoin voimassa olevaa kaavaa.

Rottaongelma laitettiin asukkaiden syyksi.

Kaavassa puisto on merkitty lähivirkistysalueeksi ja sen toisella puolella oleva alue toimitilarakennusten kortteliksi.

Levanto kertoo, että rakennusvalvonta on lähestynyt kaupungin puistosta vastaavaa yksikköä ja tiedustellut, mitä luvattomille aineksille tehdään.

– Katsomme ensin, johtaako neuvotteluyhteys tulokseen. Jos se ei toimi, harkitsemme pakkokeinoja. Kaupungin rakennusvalvonta toimii samojen periaatteiden mukaan, olipa kohteena yksityinen taho tai kaupungin oma yksikkö, Levanto toteaa.

Vantaan kaduista ja puistoista vastaavan palvelualueen kaupungininsinööri Henry Westlin sanoo, että puisto on tyhjennetään ja siistitään tämän vuoden loppuun mennessä.

Maanläjitys on tullut Weslinin tietoon tämän kevään aikana.

– Apilapuisto on toiminut väliaikaisena varastona läjitysmaille ja puulle, kun aiempi alue poistui käytöstä. Korvaava paikka on kuitenkin löydetty Hakkilasta ja toiminta on tarkoitus siirtää sinne, Westlin sanoo.

Tällaisen opaskirjeen Apilapuiston vieressä asuvat asukkaat saivat. Kuvakaappaus

Vantaan Sanomien haastattelema asukas moittii kaupunkia nuivasta asenteesta asukkaiden huoliin. Hän kertoo esimerkkinä, että kaupunki antoi asukkaille jakoon taannoin opaslehtisiä, jossa annettiin vinkkejä, miten rottaongelmaa voi torjua omalla tontilla.

– Rottaongelma laitettiin siis asukkaiden syyksi, mutta samaan aikaan kaupunki on jatkanut maiden läjittämistä puistoon. Sinne on kasattu koko ajan lisää maita.

Asukas vaatii, että kaupunki puhdistaa puiston maaperän ja vastaa osaltaan rottien tuhoamisesta.

Asukas purkaa harmiaan myös siitä, että Koivuhaan kehittäminen on jäänyt vähälle huomiolle. Yritystonttien ympäröimältä asuinalueelta ei löydy kunnollisia virkistysalueita ja lapsille ja koirien ulkoiluttajille, ja myös tiet kaipaisivat kunnostamista.

– Apilapuistosta pitäisi tehdä kunnollinen viheralue, asukas ehdottaa.

Apilapuiston puu- ja maakasat ovat usean metrin korkuisia. Tiina Örn

Kaupungininsinööri Westlin arvioi, että Apilapuiston muuttaminen viihtyisäksi puistoksi tulee viemään aikaa.

– Puiston rakentaminen maksaa rahaa, jota on tällä hetkellä niukasti. Ainakaan ihan lähivuosina rahaa ei ole. Koivuhaan seudulta on tullut kyllä palautetta myös siitä, että tiestöä pitäisi parantaa, Westlin sanoo.

Sekä Westlin että VS:n haastattelema asukas arvioivat, että rotat ovat peräisin läheisiltä uusilta kerrostaloalueilta, joilta ne lähtivät liikkeelle raskaan rakentamisen myötä.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut