Poliisihallitus on antanut Helsingin poliisilaitokselle moitteet romanien valvontaa koskevassa asiassa.
Moitteet liittyvät Helsingin poliisilaitoksella 2010-luvun puolivälissä olleeseen erityisesti romaniväestöön kohdistuneeseen ennaltaestämis- ja tiedonkeruuoperaatioon, jonka nimi oli KURI1.
Kun Poliisihallitus sai asian tietoonsa, se aloitti laillisuuden selvittämisen oma-aloitteisesti. Tavoitteena oli selvittää, onko projekti rikkonut etnisen profiloinnin kieltoa.
Helsingin poliisilaitoksen mukaan kyseessä oli vuosina 2013-2015 toiminut operaatio, joka liittyi romanisukujen välisiin levottomuuksiin.
Operaation toimintaohjeen yleisluonteiset kirjaukset olivat ongelmallisia, Poliisihallitus katsoo.
– Ainoastaan tiettyyn väestöryhmään kohdistuva menettely ei voi olla osa normaalia poliisitoimintaa. Tämänkaltaisten operaatioiden on aina perustuttava tietojohtoisuuteen, konkreettisiin ilmiöihin ja käsillä oleviin tutkintoihin. Henkilön oikeuksiin ei koskaan voida puuttua ainoastaan tämän etnisen taustan perusteella, toteaa Poliisihallituksen poliisiylitarkastaja Pekka-Matias Väisänen tiedotteessa.
Ratkaisussaan Poliisihallitus katsoi, että saadun selvityksen perusteella operaatioon liittyvän Helsingin poliisilaitoksen toimintaohjeen mukaisella menettelyllä sinänsä on ollut yhdenvertaisuuslain mukainen oikeuttamisperuste.
– Toiminta on siis säädetyllä tavalla perustunut lakiin, sillä on ollut lähtökohtaisesti hyväksyttävä tavoite ja poliisimiesten käyttämät keinot tavoitteen saavuttamiseksi vaikuttavat olleen oikeasuhtaisia, Väisänen sanoo.
Selvityksen perusteella ei Väisäsen mukaan ole syytä epäillä menettelyssä olleen kyse syrjinnästä etnisen taustan perusteella.
– Vaikka toimenpiteen kohteeksi valikoitumiseen on vaikuttanut henkilöiden oletettu etninen alkuperä, se ei kuitenkaan ole ollut toimenpiteiden ainut tai määräävä peruste.
Projektin taustalla oli lyhyen aikavälin aikana poliisin tietoon tulleet lukuisat suomalaisten romanisukujen toisiinsa kohdistamat vakavat henkeen ja terveyteen kohdistuneet rikokset.
Rikoksille oli ollut ominaista, että ne olivat tapahtuneet ampuma-asetta käyttämällä.
Ammuskelut ja muut väkivallanteot tapahtuivat usein julkisella paikalla siten, että myös sivullisten henki ja terveys olivat vaarassa.