Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tuore selvitys: Työpaikkojen alimiehitys kuormittaa työntekijöitä – johtanut myös koronaohjeiden rikkomiseen

Alimiehitys työpaikoilla on yleistä ja se kuormittaa merkittävästi työntekijöitä ja aiheuttaa yrityksille taloudellista haittaa.

Kansainvälisen selvityksen tulokset Suomesta osoittavat, että jopa puolet kyselyyn vastanneista vuorotyöläisistä kertoi työpaikallaan olevan alimiehitystä.

Alimiehitys johtui kysynnän ennakoimattomuudesta tai työntekijöiden sairauspoissaoloista.

– Alimiehityksestä johtuva työntekijöiden kuormitus aiheuttaa yrityksille myös huomattavaa taloudellista haittaa, toteaa Quinyxin Suomen maajohtaja Paulus Maasalo tiedotteessa.

Quinyx on julkaissut vuosittaisen, kansainvälisen State of the Deskless Workforce -tutkimuksen – suomeksi Vuorotyöläisten arki 2021– jossa tarkasteltiin myös suomalaisen vuorotyöarjen olosuhteita.

Ruotsista lähtöisin oleva Quinyx-yhtiö myy yhteensä 25 maassa työvoimanhallintajärjestelmää. Suomessa yhtiöllä on yli 120 asiakasyritystä.

Vuorotyöläisten arki 2021 -työelämätutkimuksen mukaan Suomen vuorotyöläisistä yli 76 prosenttia kertoi alimiehityksen johtaneen stressaavampaan työympäristöön. Noin 55 prosenttia näki sen aiheuttaneen asiakkaille pidemmän jonotusajan.

Lähes puolet kertoi sen johtaneen huonompaan asiakaspalveluun ja yli 18 prosenttia raportoi sen johtaneen korona-hygieniaohjeistusten rikkomiseen.

Lisäksi noin 72 prosenttia koki, että työnantaja pitää työntekijää helposti vaihdettavana tai väliaikaisena resurssina.

– Tämä oli tutkimuksen valossa pääasiallinen syy sille, miksi työntekijät kokivat, ettei heidän työnantajansa arvosta heidän työpanostaan. Silloin myöskään työntekijät eivät ole halukkaita sitoutumaan työhönsä, mikä puolestaan johtaa korkeaan vaihtuvuuteen ja sitä kautta kalliiseen, työlääseen ja jatkuvaan rekrytointiprosessiin, Maasalo sanoo.

Maailmassa on 2,7 miljardia vuorotyöläistä, mikä tarkoittaa lähes 80 prosenttia maailman koko työvoimasta.

Vuorotyöläiseksi määritellään työntekijä, joka tekee työtä tuntipohjaisesti tai vuorotyönä, pääasiallinen työpiste ei ole toimistopöytä, eikä henkilö ole itsensätyöllistäjä. Vuorotyöläisiä ovat esimerkiksi monet terveydenhuollon työntekijät, lähetit, ravintolatyöntekijät tai kaupan alan henkilöstö.