Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vantaan koronatilanne aiempaa parempi – ilmaantuvuusluku on nyt 56, kun vielä maaliskuussa luku oli 480

Pääkaupunkiseudulla on palattu koronapandemian kiihtymisvaiheeseen.

Tällä hetkellä koronan niin sanottu ilmaantuvuusluku on Vantaalla 56, kun esimerkiksi maaliskuussa ilmaantuvuusluku oli paikoin 480.

Keskiviikkona sairaalahoidossa oli kaksi koronapotilasta. Myös tartunnanjäljitys toimii hyvin, kertoo kaupunki tiedotteessaan.

Lue myös: Kirjastojen lukusalit avautuvat, harrastustiloja avataan – Näin kiihtymisvaiheeseen laskeutuminen vaikuttaa pääkaupunkiseudulla

Kevättalvella jäljitys kuormittui suurten tapausmäärien vuoksi ja kaupunki pyysi apua puolustusvoimilta.

Tähän asti Vantaalla ja muualla pääkaupunkiseudulla on oltu leviämisvaiheessa eli kolmiportaisen asteikon pahimmalla tasolla. Kiihtymisvaihe on asteikon keskimmäinen taso.

Lue myös: Vantaalla saavat koronarokotuksen nyt myös 20–24-vuotiaat

Vaikka koronatilanne on paremmalla tolalla, on suosituksia ja rajoituksia silti tärkeää noudattaa. Muun muassa maski- ja etätyösuositukset ovat yhä voimassa.