Myyrmäen Kesälavan artistilista on julkaistu – Anssi Kela, Kalevauva, Vantaan Viihdeorkesteri Ensemble...

Velmun toiminnanjohtaja Tommi Ouvinen ja Kesälavan yhteyshenkilö Jane Manninen kertovat Kesälavan tapahtumien olevan kaikille avoimia ja yleisölle maksuttomia. Tiina Örn

Myyrmäen Paalutorilla sijaitsevan Kesälavan ohjelma on julkaistu.

Kalevauva laulattaa Vantaa-kappalettaan Kesälavalla avajaispäivänä, perjantaina 18. kesäkuuta kello 20. Aiemmin samana päivänä Paalutorilla pääsee osallistumaan torijumppaan sekä harjoittelemaan lavatansseja.

Lauantain 19. kesäkuuta käynnistää lapsille suunnattu ohjelma ja Ville Karttunen kello 11. Avajaisviikonlopun lauantai jatkuu tanssiaskelien harjoittelulla kello 13 ja kello 18 esiintyy vuoden 2018 tangokuningas Jarno Kokko yhtyeineen.

Vantaan kaupunkijuhannusta vietetään Paalutorilla juhannusaattona 25. kesäkuuta. Juhannustansseista vastaa tanssiorkesteri Kuunsilta, ja illan päätteeksi lavan valtaa Catharina Zühlke yllätysvieraineen.

Lavalla nähdään kesän aikana paljon vantaalaisia artisteja ja yhtyeitä. Tom Eklund esiintyy 30. kesäkuuta, Mäkki 2. heinäkuuta, The Empire Strikes 3. heinäkuuta, Ilari Hämäläinen 9. heinäkuuta sekä Maarit ja Sami Hurmerinta 17. heinäkuuta.

Uuteen lentoon pitkähkön tauon jälkeen nouseva rockyhtye Tiisu nousee lavalle vantaalaisten nuorten aikuisten toiveesta perjantaina 30. heinäkuuta.

Kesälavakausi päätetään 31. heinäkuuta Vantaan Viihdeorkesteri Ensemblen voimin ja loppubileiden viimeiset tunnit kansaa tanssittaa itse DJ legenda Matti Airaksinen.

Yleisön lämmittelystä kesän aikana vastaavat nuoret taitelijat ja Vaskivuoren lukion bändit. Kesälavalle on ilmoittautunut suuri määrä osaajia monilta taiteen aloilta ja ohjelmaa päivitetään jatkuvasti.

Kaikki tapahtumat tulevat löytymään Vantaan tapahtumakalenterista osoitteessa: tapahtumat.vantaa.fi.

Kesälavan tuotannosta vastaa Vantaan elävän musiikin yhdistys Velmu ry.

Lue myös:

Myyrmäen Paalutorilla 50 kesätapahtumaa – Kesälavalla juhannustanssit, liikuntaa, konsertteja

Kommentoi

Mainos: Vantaan kaupunki Business Vantaa

Yrittäjä, älä huoli huomisesta! Vantaalla valmistaudutaan jo tulevaisuuteen

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut