Parannus: Urakka kesti yli kolme vuotta, mutta se kannatti.
Kahvi on keitetty laadukkaaseen Päijänteen juomaveteen, jota tulee Suvi Runstenin kodin lisäksi yli sataan muuhun kotiin Vestrasta Kirkkaan.
– Yhteensä 15 kilometriä vesijohtoa, Runsten tietää.
Vesi- ja viemärijohdot on hankittu asukkaiden omalla aktiivisuudella, perustamalla oma vesiosuuskunta. Runsten toimi Vestran vesiosuuskunnan hallituksen puheenjohtajana koko hankkeen ajan. Se kesti kaikkiaan runsaat kolme vuotta ja vaati kymmenhenkiseltä aktiiviryhmältä tuhansia talkootyötunteja.
Nyt kaikki on valmista ja vaiva oli sen arvoista. Runsten sai kunnallistekniikan vuosi sitten ja viimeisimmät viime vuoden lopulla.
Enää asukkaiden ei tarvitse kärvistellä vesiongelmien, kuten veden loppumisen ja rautapitoisuuden, kanssa.
– Ja vielä voi liittyä, Runsten vinkkaa.
Se on 80 prosenttia halvempi kuin kaupungin ilmoittama viettoviemäreihin perustuva hinta.
Liittyminen Helsingin ympäristöpalveluiden (HSY) vesi- ja viemäriverkkoon tekee vestralaisten maaseutumaisesta elämästä huolettomampaa ja ekologisempaa. Runsten kertoo, että aiemmin joidenkin talojen jätevesiä on päätynyt Lepsämäjokeen.
Runstenia helpottaa erityisesti jätevesijohto. Hän pääsi eroon erillisestä umpikaivosta, jonka tyhjennyksen tilaus varsinkin pikana on hintavaa.
Kunnallistekniikkaa Vestraan oli toivottu jo vuosia, mutta vasta oman vesiosuuskunnan perustaminen sai asiaan vauhtia. Kaupungilta haettiin omaan hankkeeseen 150 000 euroa tukea, mutta sitä ei herunut. Kaupunki vetosi tasapuolisuuteen.
– Tuen sijaan kaupunki olisi antanut lainaa.
Oma hanke osoittautui lopulta paljon edullisemmaksi kuin kaupungin aiemmin arvioima seitsemän miljoonaa euroa.
– Eikä olisi tiedetty, paljonko se tulee maksamaan per talous. Arvioi oli että jopa noin 30 000 euroa.
Osuuskunta kilpailutti urakoitsijat yrityksen avulla, joka suunnitteli verkoston ja tarjosi laitteistot. Vesijohtojen ja LPS-paineviemärijärjestelmän kokonaishinnaksi kiinteistökohtaisine viemäripumppuineen tuli yhteensä noin 1,4 miljoonaa euroa.
– Se on 80 prosenttia halvempi kuin kaupungin ilmoittama viettoviemäreihin perustuva hinta.
Siten kullekin vesiosuuskunnan jäsentaloudelle vesi- ja viemäriliittymä maksoi 14 000 euroa.
Samaan aikaan kunnallistekniikan kanssa alueelle ryhdyttiin hankkimaan valokuitua, sillä joillakin alueen asukkailla on kehnot nettiyhteydet. Se valmistuu kesäkuun aikana.
Noin 80 taloutta on liittynyt valokuituverkkoon, joka maksaa 1 300 euroa per vesiosuuskunnan jäsen.
Valokuituun vestralaiset saivat tukea EU:n Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta sillä edellytyksellä, että kaupunki tukee hanketta noin 20 000 eurolla. Sen kaupunki myönsi tiekunnalle.