Yhtä ihmistä ammuttiin Nikinmäessä – Poliisi epäilee tekijää tapon yrityksestä ja ampuma-aserikoksesta

Poliisi sai tekijän kiinni perjantaina aamupäivällä. Johanna Erjonsalo

Vantaan Nikinmäessä sattui torstai-iltana ampumavälikohtaus, kertoo Itä-Uudenmaan poliisi tiedotteessaan.

Yhtä ihmistä ammuttiin Lahnapolulla sijaitsevan kiinteistön pihalla noin kello 23.

Kun poliisi saapui paikalle, epäilty oli poistunut.

Uhri oli pystynyt hälyttämään itselleen apua, ja hänet vietiin sairaalaan hoidettavaksi. Poliisin mukaan uhrilla ei ole hengenvaaraa.

– Uhrin vammat ovat kuitenkin sellaisella alueella, että tekoa tutkitaan meillä rikosnimikkeellä tapon yritys ja toisena nimikkeenä tapauksessa on ampuma-aserikos, kertoo Itä-Uudenmaan poliisin rikoskomisario Timo Luoto tiedotteessa.

Poliisi sai selville tekijän henkilöllisyyden heti välikohtauksen jälkeen. Hänet otettiin kiinni perjantaina aamupäivällä Vantaalla.

– Epäillyn kiinniotto sujui rauhallisesti, eikä siihen liittynyt dramatiikkaa, Luoto sanoo.

Poliisi on tehnyt perjantaina tapahtumapaikalla vielä etsintöjä ja teknistä tutkintaa.

Kommentoi

Mainos: Vantaan kaupunki Business Vantaa

Yrittäjä, älä huoli huomisesta! Vantaalla valmistaudutaan jo tulevaisuuteen

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut