Miten vaalitulos näkyy Vantaalla jatkossa? – Perussuomalaiset haluavat valtaa pois virkamiehiltä

Kuntavaalit: Kokoomus ja perussuomalaiset voittivat.

Perussuomalaisten vaalivalvojaisissa Bygårdin kartanolla jännitettiin lopullista vaalitulosta. Hyvin kävi. Perussuomalaiset sai neljä paikkaa enemmän kuin viime kuntavaaleissa. Johanna Erjosalo

Tiina Örn

Kokoomus kiilasi sunnuntain kuntavaaleissa Vantaan suurimmaksi puolueeksi ohi demareiden. Kokoomus sai yhden lisäpaikan ja demarit menettivät kaksi paikkaa. Kokoomuksella on tulevalla kaudella 18 ja demareilla 16 valtuutettua. Kokoomuksen kannatus oli 24,7 prosenttia ja SDP:n 22,6 prosenttia.

Vantaan Kokoomuksen puheenjohtaja Sami Kanerva toteaa kokoomuksen tehneen Vantaalla johdonmukaisesti kaupungin elinvoiman lisäämiseen tähtäävää politiikkaa.

– Vaalitulos oli varmasti osoitus siitä, että olemme oikeilla jäljillä.

Lue myös: Paljon uusia kasvoja, valtaosa valituista naisia, Liike Nyt ensi kertaa valtuustoon – Tutkija: Vantaan vaalitulos kertoo tyytymättömyydestä nykyiseen päätöksentekoon

SDP on Vantaan kuntavaaleissa menettänyt ykköspaikkansa vain kerran, vuonna 2008. Myös silloin kärkipaikka meni kokoomukselle. Vuonna 2012 demarit ja kokoomus saivat molemmat 18 valtuustopaikkaa, mutta demareiden äänipotti oli suurin.

Vantaan sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Tarmo Parviainen nostaa esiin alhaisen äänestysprosentin (48 prosenttia).

Tavoitteenamme on kaventaa virkamiesten valtaa.

– Äänestysaktiivisuus jäi Vantaalla alle puoleen. Alhainen äänestysprosentti on ollut perinteisesti meille demareille myrkkyä.

Parviainen myöntää kokoomuksen tehneen hyvän kampanjan ja saaneen kannattajansa hyvin liikkeelle.

– Vaikka me olisimme saaneet saman äänimäärän kuin viime kuntavaaleissa, niin olisimme silti hävinneet kokoomukselle 18 äänellä.

Häviö kokoomukselle Vantaalla, perinteisessä demareiden vahvassa kaupungissa ottaa koville, mutta Parviainen löytää vaalituloksesta myös ilonaiheita.

– Muun muassa Ulla Kaukola, Pirkko Letto, Antti Lindtman ja Säde Tahvanainen kasvattivat äänimääräänsä ja saimme valtuustoon uusia nuoria ihmisiä.

Miten valtasuhteiden muutos tulee näkymään valtuustotyössä?

– Kokoomus kävelee nyt ensimmäisenä. Ykköspuolueen tehtävänä on vetää neuvotteluja, vastaa Parviainen.

Lue myös: Ylästössä Vantaan aktiivisimmat äänestäjät – näillä alueilla äänestettiin laiskimmin

Enemmistöt syntyvät kaupunginvaltuustossa asioiden tiimoilta, eivät niinkään ideologiselta pohjalta, pohtii Parviainen.

– Paitsi ehkä verotus voi olla ideologinen kysymys. En jaksa uskoa, että esimerkiksi ratikka olisi sellainen.

Myös kokoomuksen Kanerva mainitsee verotuksen katsoessaan tulevaa valtuustokautta.

– Kokoomus haluaa kasvattaa Vantaan verotuloja ilman veronkorotuksia.

Ratikkakeskustelu näkyi kampanjan aikana Kanervan mukaan kokoomuksen saamassa palautteessa.

– Mietin jopa, että menetämmekö me niin ratikkaa kannattavia kuin sen rakentamista vastustavia kannattajia, mutta niin ei näytä käyneen.

Toinen kuntavaalien voittaja Vantaalla on perussuomalaiset. Puolue sai 17,4 prosentin kannatuksellaan neljä lisäpaikkaa viime vaaleihin verrattuna. Valtuustoryhmässä on tulevalla kaudella 12 edustajaa.

Vantaan Perussuomalaiset ry:n puheenjohtaja Tomi Salin korostaa, että itse asiassa valtuustoryhmän koko kasvoi kolminkertaiseksi.

– Meillä oli valtuustokauden lopussa neljä valtuutettua. Nyt ryhmässä on 12 edustajaa.

Neljä valtuutettua siirtyi kauden aikana toisiin puolueisiin.

Salin kuvaa perussuomalaisten tulosta tosi hyväksi.

– Saimme valtuustoon myös kokonaan uusia ihmisiä, jotka eivät ole vielä olleet pitkään politiikassa. Se on aina hieno juttu.

Salin uskoo vaalituloksen muuttavan monta asiaa valtuustotyössä.

– Tavoitteenamme on kaventaa virkamiesten valtaa. Virkamiesten tulisi olla valtuutettuja varten ei toisinpäin. Siihen kulttuuriin haluamme muutosta. Siinä onnistuminen toki riippuu myös muista puolueista.

Vihreiden kannatus nuukahti. Puolue sai yhdeksän valtuutettua ja menetti näin ollen kolme paikkaa. Vantaan Vihreiden puheenjohtaja Hanna Valtanen toteaa, että vielä on liian aikaista analysoida, kuinka vaalitulos tulee näkymään valtuuston työssä.

– Noin iso muutos tulee varmasti vaikuttamaan painopisteisiin. Valtuustossa menee kärkipaikkoja uudestaan jakoon.

Valtanen on hyvin harmissaan siitä, että moni kokenut vihreiden valtuutettu joutuu luopumaan valtuustopaikastaan. Heikossa vaalituloksessa Valtanen sanoo näkyvän erityisesti sen, etteivät vihreiden kannattajat lähteneet varsinaisena vaalipäivänä liikkeelle aiempaan tapaan.

– Iloitsen kuitenkin siitä, että vihreiden listalla oli paljon ihmisiä, jotka saivat hyviä äänimääriä.

Vaalitulos

Vantaan kaupunginvaltuuston paikkajako ja puolueiden kannatus

Kokoomus 18 paikkaa (kannatus 24,7 prosenttia).

SDP 16 paikkaa (22,6 prosenttia).

Perussuomalaiset 12 paikkaa (17,4 prosenttia).

Vihreät 9 paikkaa (13,3 prosenttia).

Vasemmistoliitto 4 paikkaa (6,6 prosenttia).

Keskusta 2 paikkaa (4,1 prosenttia).

Kristillisdemokraatit 2 paikkaa (3,7 prosenttia).

Liike Nyt 2 paikkaa (3,3 prosenttia).

RKP 2 paikkaa (2,9 prosenttia).

Muut 0 paikkaa (1,5 prosenttia).

Koko Vantaan äänestysprosentti oli 48.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut